Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kommentoi meneillään olevia hallitusneuvotteluita lauantaina. Hän sanoi kokoomuksen tehneen rakentavan pohjan hyvälle oppositiopolitiikalle.

”On hienoa, että kokoomus piti linjansa keskusteluissa Rinteen kanssa. Huolestuttavaa, että talouden reunaehtoja ei huomioida hallitusneuvotteluissa alusta asti. Meillä oli valmius keskustella ja paljon yhteisiä ajatuksia, mutta Rinne oli tehnyt valintansa. Hän halusi keskustan, ja kun keskusta nosti peukalonsa ylös, meidän kanssamme todelliset neuvottelut loppuivat”, Orpo sanoi puheessaan Helsingissä.

Hän puuttui myös niin sanottuun lobbarikohuun ja kertoi, että neljä vuotta sitten Juha Sipilän (kesk) vetämissä neuvotteluissa päätettiin, etteivät lobbarit osallistu hallitusneuvotteluihin. Orpon mukaan vaarana on ”ostettu hallitusohjelma”.

”Totta kai asiantuntijoita pitää kuunnella, mutta lobbarit eivät kuulu varsinaisiin hallitusneuvotteluihin. Kuulin, että talousasiat eivät ole pöydällä ensimmäiseen viikkoon. Ja Säätytalo on miehitetty ja naisitettu lobbareilla. Kokoomus vaatii lobbareita ja SAK:ta ulos Säätytalolta!”

Hallitusneuvottelupöydissä istuvat lobbarit ja työmarkkinajärjestöjen edustajat ovat aiheuttaneet kohua tällä viikolla. Torstai-iltana kävi ilmi, että sdp:n toisena neuvottelijana työelämän kehittämistä pohtivassa ryhmässä toimii keskusjärjestö SAK:n johtoryhmän jäsen Saana Siekkinen. Samassa ryhmässä istuvat Vasemmistoliiton edustajina Teija Asara-Laaksonen JHL:stä ja Anu Tuija-Lehto SAK:sta. Myös vihreiden Elina Moision roolia on ihmetelty.

Hallitusneuvotteluita vetävä sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi kohua perjantaina toteamalla, että ”lobbarikeskustelu on pyörähtänyt yli äyräidensä”.

Lue lisää:

Uusi käänne lobbarikohussa: Vihreiden Elina Moisio pois hallitusneuvotteluista

Antti Rinne jyrähtää lobbarikohusta: ”Pyörähti yli äyräiden”

Tulevien eurovaalien osalta Petteri Orpo linjaa, että Euroopan parlamentti tarvitsee Eurooppa-myönteisiä päättäjiä.

”Parempaa Eurooppaa ei rakenneta niillä voimilla, jotka haluavat hajottaa unionia. EU:ta haastetaan nyt joka suunnasta. Populistit hajottavat ja luovat kaaosta, mutta eivät tarjoa oikeita ratkaisuja”, hän sanoi puheessaan Helsingissä.

Orpo uskoo, että EU:n hajaantuminen olisi Suomelle haitallista.

”EU:n vertaaminen natsi-Saksan tai Neuvostoliiton kaltaisiin sortovaltioihin on väärin. Niin tekemällä osoittaa vain oman näköalattomuutensa. Ja tulee vahingoittaneeksi Suomea.”

Orpon mielestä EU:n jäsenmaiden yhteistyötä pitäisi syventää ilmastotoimissa, maahanmuuton hallinnassa, turvallisuudessa, puolustuksessa ja tutkimuksessa. Hän muistutti, että ennen kaikkea EU on kuitenkin rauhan ja vakauden projekti. Ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion puolustaminen Euroopassa ja maailmassa on EU:n tärkein tehtävä.

”Kokoomukselle EU-jäsenyys on valinta kuulua länteen ja puolustaa sen arvoja. Myös EU-parlamentissa olemme tehneet ja teemme vastuullista politiikkaa. Uskomme Eurooppaan”, Orpo sanoo.

Hän ei puheessaan ottanut kantaa Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin taannoiseen lausuntoon EPP:n yhteistyöstä kansallismielisten, kuten Italian varapääministeri Matteo Salvinin ja Unkarin presidentin Viktor Orbánin kanssa. Lue tarkemmin: Silvio Berlusconilta viesti koko Euroopalle: EPP:n hylättävä sosialistit ja liittouduttava populistien kanssa

Orbánin johtaman Fidesz-puolueen jäsenyys EPP:ssä on jäädytetty. Kokoomus on ollut yksi niistä puolueista, joka on vaatinut Fideszin erottamista.

Lue myös:

Orbánin Fidesz ei saanut potkuja – jäsenyys jäädytettiin EPP:ssä

Orbánille potkuja vaativa Petteri Orpo: ”Sain kirjeen – ei enää auta”

Unkarin Viktor Orbán sivaltaa myös kokoomusta: ”Hyödyllisiä idiootteja”