Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan Suomen teollisuuden tilaukset olivat toukokuussa ”siedettävän hyvällä tasolla”.

Keskiviikkona saatiin odotuksia parempia uutisia, kun Suomen teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat toukokuussa 3,4 prosenttia vuodentakaisesta.

Tammi-toukokuun aikana tilaukset kasvoivat 2,3 prosenttia vuodentakaisesta, eli kasvutahti jopa kiihtyi hieman. Tilaukset ovat kasvaneet nyt yhtäjaksoisesti kuusi kuukautta.

Päätoimialoista tilauksia saatiin viimevuotista enemmän metalli- ja kemianteollisuudessa. Paperiteollisuudessa mitattiin laskua.

Danske Bankin ekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan toukokuun tilaukset olivat ”siedettävän hyvällä tasolla” muun euroalueen talousvaikeuksista huolimatta.

”Muualla Euroopassa suhdanne on heikentynyt erityisesti teollisuudessa, mutta toistaiseksi vaikutukset ovat olleet Suomen osalta maltillisia. Myös tilauskanta on edelleen keskimääräistä suurempi, vaikka suunta onkin alaspäin,” Appelqvist arvioi.

”Voidaan tulkita, että Suomi pyristelee edelleen kohtalaisen menestyksekkäästi muun Euroopan laskutrendiä vastaan.”

Lisää jännitystä syksyllä

Teollisuuden tuotanto oli kuitenkin toukokuussa laskussa. Kausitasoitettu teollisuustuotanto (TOL BCD) laski toukokuussa 2,8 prosenttia edellisestä kuukaudesta.

Edelliseen kuukauteen verrattuna eniten tippui kaivostoiminta ja louhinta. Laskua oli myös metalli-, elintarvike- ja kemianteollisuudessa.

Appelqvistin mukaan teollisuus on Euroopan isoissa maissa ostopäällikköindeksillä mitattuna supistumisen puolella. Saksassa vaikeudet ovat jo niin pitkällä, ettei niitä voi enää luonnehtia tilapäisiksi.

Appelqvistin mukaan lisää jännitystä on luvassa syksyllä.

”Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasodassa saavutettiin kesäkuun lopussa tulitauko, mutta minkäänlaista selvyyttä tyydyttävästä loppuratkaisusta ei edelleenkään ole, mikä synnyttää jatkossakin epävarmuutta.”

”Neuvottelut jatkuvat, mutta on epätodennäköistä, että lopputuloksena olisi nopea sopu.”