Koronatartuntojen määrä on kasvanut Italiassa rajusti kolmena peräkkäisenä päivänä eli keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Perjantaina sairastuneiden määrä kasvoi yli 2 000:lla ja sairastuneita oli 14 995.

Asiantuntijoiden mukaan piikille on selvä selitys.

”Näimme viikonloppuna ihmisten ryntäävän merenranta – ja hiihtokohteisiin liikkumisrajoituksista huolimatta. Koronaviruksen itämisaika on 4-7 päivää, joten tämä liikkuminen näkyy luvuissa nyt”, THL:ää vastaavan Italian ISS:n johtaja Silvio Brusaferro selvitti tiedotustilaisuudessa perjantai-iltana.

Hän odottaa myös alkaneesta viikonlopusta vaikeaa.

”Osa viime viikonloppuna ja alkuviikosta liikkeellä olleista ei ole saanut oireita velä. Todennäköisesti he sairastuvat lähipäivinä.”

Italia tiukensi liikkumisrajoituksia kahteen otteeseen tällä viikolla. Julkisille paikoille saa nyt lähteä periaatteessa kolmesta syystä; ruokakauppaan, apteekkiin tai koiraa ulkoiluttamaan. Oman kunnan alueelta poistuessa on kirjallisesti selvitettävä, minne on menossa ja miksi.

Lue lisää:

Tästä huolimatta Napolia ympäröivän Campanian maakunnan presidentti Vincenzo De Luca tiukensi maakunnan alueen määräyksiä kovasanaisen ulostulonsa jälkeen perjantai-iltana.

”Liian monet ihmiset oleskelevat julkisilla paikoilla ilman mitään oikeaa syytä. Nämä ihmiset on neutralisoitava”, suorasanaisena tunnettu De Luca sanoi.

Heti videolausuntonsa jälkeen hän allekirjoitti alueellisen asetuksen, jolla ulkona ilman syytä liikkuvat määrätään seitsemän päivän karanteeniin. Karanteenin rikkomisesta seuraa 250 euron sakko tai kolme kuukautta vankeutta. Jo aikaisemmin De Luca sulki kaikki Campanian maakunnan puistot.

Codognossa ei uusia tartuntoja

Koronavirus on tähän mennessä vaatinut Italiassa 1 266 ihmisen hengen. Pelkästään perjantai-iltana päättyneellä 24 tunnin jaksolla menehtyi 250 ihmistä. Viranomaiset korostavat, että vain kahdella menehtyneistä ei ollut perussairauksia ennen koronaan sairastumista.

”Noin 45-47 prosentilla kuolleista on ollut kaksi tai kolme perussairautta ennestään. Menehtyneiden keski-ikä on 80,3 vuotta ja heistä naisia on vain 25,8 prosenttia. Kaksi kuolleista on ollut alle 40-vuotiaita ja molemmat olivat sairaalahoidossa muiden sairauksien vuoksi”, Silvio Brusaferro sanoi.

Viranomaisilla oli perjantaina myös hyviä uutisia. Codognossa, mistä koronaepidemia Italiassa sai helmikuussa alkunsa, ei kolmeen päivään ole raportoitu uusista tartunnoista. Toisella ensimmäisistä eristysalueista Lodissa tartunnat kasvoivat tällä viikolla enää 88:lla.

Brusaferron mukaan tämä tarkoittaa sitä, että epidemian leviämistä Etelä-Italiaan voidaan ehkä vielä rajoittaa.

”Se on mahdollista. Etelä-Italiassa on vielä suhteellisen vähän tapauksia. Tästä syystä on vielä aikaisempaakin tärkeämpää, että ihmiset noudattavat rajoituksia”, hän kommentoi.

Etelä-Italian maakunnista eniten koronatartuntoja on tällä hetkellä Campaniassa, 220. Apuliassa tartuntoja on 129, Calabriassa 38 ja Sisiliassa 130.

Lue seuraavaksi: