Harry ”Hjallis” Harkimo on ilmoittanut eronneensa kokoomuksesta juuri ennen tiedotustilaisuuttaan. Harkimo piti arvoituksellisen tiedotustilaisuuden ja ilmoitti, ettei vielä tarkemmin kerro tulevaisuudensuunnitelmistaan.

Harkimo ei suostunut kommentoimaan huhua, jonka mukaan hänellä olisi meneillään jonkinlainen puoluehanke Mikael Jungnerin kanssa. Helsingin Sanomat kertoi eilen lähteisiinsä vedoten, että kaksikko puuhaisi uutta poliittista liikettä. Lue lisää: ”Joko puolueet uudistuvat tai sitten syntyy kokonaan uusi puolue” – Näin Harkimoon yhdistetty Jungner on pohjustanut hanketta

Hänen mielestään on reilua erota, koska hän on kritisoinut niin paljon toimintaa puolueessa. Harkimo sanoo, että hänellä on erilainen tapa johtaa kuin puolueessa on ollut. Hänen mielestään päätökset tehdään muualla kuin eduskuntaryhmässä. Harkimo toteaa, että hänellä on eri ajatuksia ja linjoja kuin puolueella on ollut.

Hänen mukaansa asiat riitelevät ja hän tulee hyvin toimeen kokoomuslaisten kanssa. Hän ei aio alkaa oppositiopoliitikoksi ja aikoo äänestää hallituksen esitysten puolesta. Sotesta hän ei kuitenkaan ole tehnyt vielä päätöstä, mutta sanoo, että tänään hän äänestäisi sotea vastaan. Harkimo viittaa viime päivien uutisiin soten uudesta uhasta eli niin sanotusta palkkaharmonisaatiosta, josta voi tulla iso lasku ja josta kukaan ei ole osannut sanoa vielä mitään. Lue lisää: Taas löytyi vakava uhka soten miljardisäästöille – Päivi Nerg: 700 miljoonan euron palkkariski ratkotaan sopimusneuvotteluissa

Harkimo kuitenkin korostaa, että hänen lähdöllään ei ole mitään tekemistä soten kanssa.

–Tämä on pitkäaikainen harkinta ja olen miettinyt tätä tosi paljon, Harkimo sanoi tiedotustilaisuudessaan.

Harkimo kielsi jyrkästi, että hän olisi kokoamassa soten vastaista ryhmää eduskunnassa. Tästä on huhuttu aiemmin. Harkimo arveli, että tähän liittyen on sattunut väärinymmärrys kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen kanssa. Jokinen ilmoitti aamulla Harkimon kieltäneen aikeensa erota puolueesta. Harkimon mukaan hän kuitenkin kielsi kokoavansa soten vastaista eduskuntaryhmää.

Lue tarkemmin: Kokoomuksen Verkkouutiset: Harkimo kiistää irtautumisen – ”Tämä oli selvä viesti häneltä”

Harkimon mukaan politiikka ei ehkä ole hänen lajinsa, jos sitä tehdään, kuten hän on kokoomuksessa joutunut sitä tekemään. Hän on kokenut, että hänen esiin tuomiaan asioita ei ole otettu huomioon puolueessa.

Kokoomuksesta on vastattu Harkimon kritiikkiin, että kannattaisi olla paikalla eduskuntaryhmän kokouksissa, jos mielii vaikuttaa. Harkimo sanoo nyt, ettei ole käynyt kokoomuksen ryhmäkokouksissa, koska hän on niitä vastaan. Harkimon mukaan niissä ”ei ole koskaan päätetty mitään”, kun hän on ollut paikalla.

Miten kokoomuslaiset ovat ottaneet uutisen?

–Yksikään kokoomuslainen ei ole ottanut minuun tänään yhteyttä, Harkimo sanoo ja lisää, ettei tosin ole vastannut puheluihin, mutta ei ole saanut viestejä.

Lue myös:

Nyt tuli pommi – Lähteet MTV:lle ja Ylelle: Hjallis Harkimo eroaa kokoomuksesta

Sinisten varapuheenjohtaja innostui Harkimosta ja Jungnerista: ”Meillä olisi juuri perustettu puolue valmiina”

Kokoomuslaiset kuittaavat Hjallis Harkimolle: ”Se on jokaisen edustajan oma valinta”