Poliisi vahvistaa, että eilisiltana Tampereen seudulla kiinniotetut kaksi miestä ovat Porvoon ampumisista epäillyt henkilöt. Kiinniotot tapahtuivat noin puoli tuntia kestäneen takaa-ajon päätteeksi Ikaalisissa yhdeksän jälkeen illalla.

Epäillyt pakenivat poliisia ja ampuivat poliisin ajoneuvoja kohti sekä ajoivat ajoneuvoja päin. Tapahtumaketju johti kolmen poliisin ajoneuvon vaurioitumiseen, mutta henkilövahinkoja ei takaa-ajon aikana tapahtunut.

Epäillyt ovat vuonna 1989 ja 1994 syntyneitä miehiä. Molemmat ovat Ruotsin kansalaisia. Porvoon tapahtumien osalta heitä epäillään kahdesta murhan yrityksestä.

Poliisin vaitonaisuus esimerkiksi epäiltyjen tuntomerkeistä on herättänyt huomiota ja puhuttanut somessa. Poliisin toimintaa on myös kritisoitu.

LUE LISÄÄ: Poliisi perustelee vaitonaisuuttaan Porvoon tapauksessa: ”On olemassa seikkoja, jotka tulee olla vain poliisin ja epäiltyjen tiedossa”

Miesten epäillään ampuneen kahta Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisia pienteollisuusalueella Porvoossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 0.30 aikaan. Poliisit loukkaantuivat tilanteessa.

”Poliisipartio meni Koneistajantielle tavanomaiselle omaisuusrikokseen liittyvälle tehtävälle. Tapahtumien kulusta poliisilla on hyvä käsitys, mutta epäiltyjen kuulemisella ja muulla esitutkinnalla uskotaan saatavan vielä lisätietoa asiaan”, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Huhta-aho Keskusrikospoliisista tiedotteessa.

Takaa-ajotilanteen osalta rikosnimikkeet tarkentuvat vielä esitutkinnan edetessä.

”Tehokkaan viranomaisyhteistyön avulla epäillyt saatiin kiinni alle 24 tunnissa ilman henkilövahinkoja. Yhteistyö oli tiivistä esimerkiksi Itä-Uudenmaan ja Sisä-Suomen poliisilaitosten kanssa.”

Toinen poliiseista on jo kotiutunut sairaalasta, eikä toisellakaan ole hengenvaaraa.

LUE MYÖS: Viritettiinkö poliisille ansa? 2 kiinni epäiltynä Porvoon ammuskelusta – pakoautolla ajettiin poliisia päin

Poliisiylijohtaja kertoi karuja lukuja: ”Sanat pistooli, haulikko, kivääri tai rynnäkkökivääri mainittiin lähes 7000 kertaa”

Antti Rinne Porvoon tapahtumista haastattelutunnilla: ”Henkii vakavasta muutoksesta yhteiskunnassa”

KRP tutkii kahta poliisin kohdistunutta murhayritystä – Epäiltyjen etsintä jatkuu

Kolmea poliisia ammuttu viikonlopun aikana – Sisäministeri Maria Ohisalo: ”Väkivalta poliisia kohtaan on väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan”