Kiinan televisio ja useat maassa toimivat internetsivustot sensuroivat Yhdysvaltojen uuden presidentin Barack Obaman virkaanastujaispuheesta kohdat, joissa viitattiin kommunismiin.

Kun tiistaina presidentinvalansa vannonut Obama mainitsi puheessaan sanan "kommunismi", Kiina television suora lähetys virkaanastujaisseremoniasta pimeni hetkeksi. Sitten kuva siirtyi toimittajaan, joka sai kangerrellen kysyttyä asiantuntijalta, minkälaisia haasteita Obamalla on edessään Yhdysvaltojen talouteen liittyen.

Suositut Sina, Sohu ja Netease -internetportaalit puolestaan olivat jättäneet Obaman puheen tekstiversiosta pois sekä kommunismin että viittaukset toisinajattelijoihin.

Puhe löytyi kuitenkin kokonaisuudessaan esimerkiksi hongkongilaisen Phoenix TV:n nettisivuilta sekä Kiinan valtion omistaman, englanninkielisen China Daily -lehden nettisivuilta.