Suomi voi kohdella Ruotsia ja Viroa eri tavalla ja avata rajoja eri aikaan, Suomen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) sanoi tänään.

Ohisalo kommentoi tilannetta rajojen avautumisesta pohjoismaisten ja EU-maiden sisäministereiden kokousten jälkeen.

Komissio antoi tällä viikolla suosituksia siitä, miten jäsenmaiden tulisi avata rajojaan matkailulle. Nyt on sallittu matkailu vain hyvin perustein, esimerkiksi töissä käymiseksi. Komissio suosittaa, että jäsenmaat avaavat rajoja toisilleen, kun niiden tautitilanne on samankaltainen. Kaikkia rajoja ei tarvitse avata kerralla, vaan tilanne voi vaihdella maan eri osissa.

Se mahdollistaa, että esimerkiksi Suomessa raja Viron kanssa aukeaa matkailulle, mutta pysyy samanaikaisesti kiinni Ruotsiin, jossa tauti ei ole yhtä hyvin hallinnassa kuin Suomessa.

Ohisalon mukaan on mahdollista, että Suomi liittyy Baltian maiden muodostamaan matkailualueeseen. Baltian maat ovat jo päättäneet avata keskinäiset rajansa matkailulle ja kertoneet, että Suomi ja Puola voisivat liittyä mukaan.

Yhteistä pohjoismaista matkailualuetta ei ole harkinnassa tällä hetkellä, koska Ruotsin tautitilanne on niin paljon muita pohjoismaita heikompi.

Mitä tulee mahdollisuuksiin matkailuun lentoteitse alueille, joissa on Suomen kanssa sama matkailutilanne, Ohisalo ei ota juuri kantaa. Hänen mukaan keskustelut ovat vasta aivan alussa. Kahdenkeskiset sopimukset yksittäisten jäsenmaiden kanssa ovat Ohisalon mukaan mahdollisia.

Matkailu vaikeutuu, jos suositus 14 vuorokauden omaehtoisesta karanteenista on vielä voimassa. Ohisalon mukaan asiasta ei ole vielä keskusteltu eikä päätöksiä tehty.

Nykyiset rajarajoitukset ovat voimassa kesäkuun puoliväliin ja hallituksen on määrä tehdä lisäpäätöksiä lähiaikoina. Ohisalon mukaan komissio suosittelee kahden viikon taukoja purkamispäätöksissä, jotta on aikaa nähdä, miten tautitilanne muuttuu niistä.

Ohisalo ei kuitenkaan halua vielä antaa ”löysiä lupauksia” suomalaisten mahdollisuudesta viettää kesälomia ulkomailla.