Suomen yliopistosairaalat ovat laatineet ohjeet siitä, keiden lasten kannattaa koronatartuntariskin takia jäädä kotiin koulusta.

Lapset sairastavat koronaviruksen usein lievempänä ja vähäoireisempana kuin aikuiset, ja sairastuneet lapset tarvitsevat hyvin harvoin sairaalahoitoa. Vaikean koronavirustaudin riski on matala lapsilla ja nuorilla, jotka ovat terveitä ja joiden perussairaus, kuten astma tai sydänsairaus, on hoitotasapainossa. Diabetesta sairastavat lapset, joilla ei ole merkittäviä lisäsairauksia, eivät ole riskiryhmää.

Varhaiskasvatuksesta tai koulusta ei ole syytä jäädä pois koronavirusepidemian aikana, jos lapsella ei ole ollut rajoituksia lähiopetukseen ja varhaiskasvatukseen osallistumisessa influenssa- tai RSV-kaudella.

Kotiin jäämistä suositellaan ainoastaan tiettyjä keuhkosairauksia ja sydänsairauksia sairastaville lapsille sekä syöpähoidettaville tai elinsiirron saaneille lapsille sekä tietyille lastenneurologisille potilaille. Näihin riskiryhmiin kuuluu koko Suomessa alle yksi prosentti oppivelvollisista.

Lapsen hoitava lääkäri tekee päätöksen lapsen ja tarvittaessa myös sisarusten kotiin jäämisestä yksilöllisen arvion perusteella.

Koulussa ja varhaiskasvatuksessa on tärkeää huolehtia käsihygieniasta sekä riittävästä etäisyydestä muihin lapsiin ja aikuisiin. Tärkeää on, ettei kouluun tai päivähoitoon mennä sairaana.

LUE LISÄÄ MEDIUUTISISTA:

OLETKO LÄÄKÄRI, HAMMASLÄÄKÄRI, PROVIISORI TAI FARMASEUTTI? Kirjautumalla saat kaikki Mediuutisten digisisällöt käyttöösi maksutta.