Uusi suomalainen merkkiooppera on syntynyt. Säveltäjä Veli-Matti Puumalan Anna Liisa on vaikuttavaa, puhuttelevaa ja klassikkoaiheesta huolimatta riipaisevan ajanmyötäistä draamaa. Jos oopperaväki haluaa tietää ja kokea, mitä merkittävää suomalaisessa oopperassa tapahtuu nyt, kannattaa toimia ripeästi ja kiiruhtaa tällä viikolla Aleksanterin teatteriin.

Minna Canthin näytelmätekstit ovat sellaisenaan vaikeasti sovellettavissa laulettaviksi. Puumala on onnistuneesti muokannut Canthin Anna Liisan tekstistä musiikkidraamaa ja säveltäjän strategiaa palvelevan libreton. Dialogi on selkeää ja ymmärrettävää, tapahtumat painottuvat luontevasti ja kerrankin on poissa nykyoopperoille ominainen tekstin ja rakenteen turha kryptisyys.

Minna Canth oli yhteiskuntaa käsittelevillä aiheillaan poikkeuksellisen merkittävä ja vaikutusvaltainen kirjailija. Kun esimerkiksi laki miehen omistusoikeudesta vaimon omaisuuteen kumottiin vuonna 1889, oli se suoraa seurausta Työmiehen vaimo -näytelmän aiheuttamasta poikkeuksellisen voimakkaasta kohusta.

Anna Liisa on Minna Canthin raskaista teksteistä raskain. Päähenkilö Anna Liisa synnyttää yksin metsän uumenissa lapsen ja päättää shokissa tukehduttaa vastasyntyneen. Tästä alkaa kestämätön elämänmittaiselta tuntuva ahdistus, joka on välillä viedä Anna Liisan hulluuden partaalle. Surmatyön saavat tietoonsa vain lapsen isä Mikko ja tämän äiti Husso.

Kun talollinen Johannes Kivimaa vuosien päästä kosii Anna Liisaa, syntyy pikkuhiljaa käänteitä, jotka johtavat häiden peruuntumiseen. Mikon ilmestyttyä paikkakunnalle alkaa salaisuus raottua. Anna Liisa ei enää kestä salaamista, vaan hän kokee hengellisen heräämisen ja tunnustaa surman sovittaakseen tekonsa. Canth oli kiinnostunut ja vaikuttunut tolstoilaisesta kristillisestä maailmankuvasta.

Näytelmän aihe oli Canthille myös pelottavan tuttu omasta elämästä. Miehensä kuoleman jälkeen Canth oli jäänyt yksin odottamaan seitsemännen lapsensa syntymää. Canth joutui synnytyksen jälkeisen masennuksen valtaan ja hänen päässään liikkui sairauden luomia traagisia pakkomielteisiä ajatuksia.

Lapsenmurha on historiassa ollut kaikissa kulttuureissa äärimmäisen raskauttava rikos. 1700-luvulla lapsenmurhasta ja sikiönlähdetyksestä tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Vuonna 1826 kuolemantuomiosta luovuttiin ja äidit lähetettiin Siperiaan sekä myöhemmin muun muassa Hämeenlinnan naisvankilaan.

Canth oli käsitellyt aihetta jo aikaisemmassa novellissaan Köyhää kansaa (1886), jossa Marri sairastuu ja kauhistuu ajatuksistaan tappaa lapsensa. Myös Tolstoin Pimeyden valta (1886) oli Canthille tuttu.

Mielenkiintoinen intertekstuaalinen yhteys löytyy myös Anna Liisan ja Federico García Lorcan Veren häiden (1933) välillä.

Helena Juntusen Anna Liisa on vaikuttavimpia roolisuorituksia pitkään aikaan. Anna Liisa on lähes koko ajan äänessä, rooli on äänellisesti raskas ja vaatii täydellistä läsnäoloa ja antautumista nuoren naisen vaihtelevaan tunnemaailmaan. Juntunen antautui roolin syövereihin pelottavan aidosti. Juntusen sopraano soi koko illan kauttaaltaan täyteläisesti väliin lyyrisenä ja hempeänä, väliin päättäväisenä ja tarvittaessa myös synkän dramaattisena.

Ville Rusanen onnistui tiukkaeleisenä ja määrätietoisena Mikkona. Juha Hostikan korkea baritoni soi vaivattomasti. Itse en ole ajatellut Johannesta näin nöhvelönä peräkammarin poikana, mutta karakteri täydensi hyvin palettia. Anu Hostikan (Pirkko) sopraanoon on tullut lisää kantavuutta.

Jorma Hynnisen Kortesuon isäntä oli vahvatahtoinen, pelottavan ankara, mutta rakastava isä. Hynnisen lavakarisma on omaa luokkaansa, ja kun ääni soi kuin nuorella oriilla, voi vain toivoa, että hän ei jättäydy eläkkeelle vielä pitkiin aikoihin. Tanja Kauppinen-Savijoen äidillinen, käntyntuoksuinen Riikka oli aito ja rehellinen hyvä äiti. Ääni soi vapaammin ja täyteläisemmin sitten viime kuuleman.

Puumala oli halunnut kirjoittaa Husson roolin kansanlaulajalle. Idea on ymmärrettävä ja luo kiehtovan rajauksen luokkaeroon. Sanna Kurki-Suonio liikkui lavalla viekkaasti kuin tämän päivän kassi-almat konsanaan, mutta olisin odottanut häneltä vahvempaa läsnäoloa ja vapautuneempaa näyttelemistä. Äänessä oli kuitenkin lumoavaa maan huokua.

Erik Söderblomin ohjaus oli kaikissa yksityiskohdissaan harkittua. Ajoittain Söderblom uskalsi rakentaa musiikin kanssa kontrapunktia, joka rikastutti merkityssisältöä. Valosuunnittelu ja lavastus raottivat emootioiden ajattomuutta. Vaatesuunnittelulta olisin odottanut jotain innovatiivisempaa kuin riemunkirjavaa vuokkoa ja marimekkoa.

Loistavasti illan luotsannut kapellimestari Jan Söderblom oli harjoituttanut vaikean partituurin erinomaiseen kuntoon, ja mikä on ollut harjoittaessa, kun käytettävissä on Tapiola Sinfoniettan huippusoittajisto. Kaksitoistajäseninen lauluensemble lauloi selkeästi ja kuuluvasti ja oli lavalla kaikissa käänteissä luontevasti läsnä.

Helsingin juhlaviikot: Musiikkiteatteri Kapsäkin ja Tapiola Sinfoniettan tuotantoa Reetta Ristimäki, taiteellinen tuottaja

Veli-Matti Puumala: Anna Liisa Ensi-ilta 18.8. Aleksanterin teatterissa

Veli-Matti Puumala ja Tiina Käkelä-Puumala, libretto

Jan Söderblom, kapellimestari Erik Söderblom, ohjaus Teppo Järvinen, lavastus Teemu Nurmelin, valot Marjatta Nissinen, puvut

Rooleissa:

Helena Juntunen (Anna Liisa) Ville Rusanen (Mikko) Sanna Kurki-Suonio (Husso) Jorma Hynninen (Kortesuon isäntä) Juha Hostikka (Johannes) Tanja Kauppinen-Savijoki (Riikka Kortesuo) Jyri Lahtinen (Rovasti) Anu Hostikka (Pirkko)

12 hengen lauluensemble Tapiola Sinfonietta