Hallitus ilmoitti keskiviikkoiltana koulujen avautumisesta 14.5. alkaen ja vetosi samalla, että koulujen pitää noudattaa toiminnassaan erityistä tarkkuutta hygienian ja väljyyden suhteen. Hallituksen mukaan tarkoituksena olisi, että kaikki koulujen oppilaat eivät olisi kouluissa samaan aikaan, vaan opetus toteutettaisiin porrastetusti.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) totesi, että koulutuksen järjestäjien tulee kiinnittää erityistä huomiota tilojen käyttöön.

”Joissain kunnissa voi olla mahdollista, että pienet koululaiset ovat koulussa aamulla, isommat iltapäivällä”, ministeri hahmotteli.

”Jossain voi olla mahdollista ottaa käyttöön muita tiloja.”

Opettajakunnassa puheet ylimääräisistä tiloista ja väljyydestä herättävät ihmetystä.

”Yksikössäni 500 oppilasta. Tilat täysin käytössä. Yli puolet kuljetuksessa. Ruokailut pitäisi järjestää luokittain, portaittaa opetusta, järjestää ylimääräistä käsien pesua. Tämä kaikki kahden viikon takia. Saanko kysyä, mikä järki. Iso joukko ei tule kouluun”, kirjoittaa Sylvään koulun rehtori Jari Andersson Twitterissä.

Espoolainen opettaja ja poliitikko Timo Kilpiäinen (vihr) ottaa kantaa vaatimukseen väljyydestä.

”Miten mun 30 oppilasta on väljästi missään?? Ihan aidosti tässä kysyn. Ei meillä ole mitään sellaista tilaa koulussa, jossa meillä olisi väljää.”

Hallituksen keskiviikkona julkistamissa ohjeissa koulutuksen järjestäjille kerrotaan, että tyhjillään olevilla tiloilla viitataan esimerkiksi toisen asteen oppilaitosten tiloihin, joita voidaan tarvittaessa ottaa peruskoulujen käyttöön.

Kirjailija-opettaja Tommi Kinnunen miettii vuoro-opetuksen järjestämistä.

”Eipä tekisi mieleni olla rehtori, joka yrittää pähkäillä, mitä tehdä vaikkapa kiertävien opettajien tai umpeen ahdettujen koulutilojen vaaditun väljyyden kanssa. Onnea vaan, sille, joka koettaa luoda vuoro-opetuksen järjestelmää kahta viikkoa varten.”

Rukan yhtenäisen peruskoulun rehtori Ulla Parviainen kertoo jo suunnitelmansa: koululaiset pistetään kolmeen vuoroon.

”Jep, meillä kolmivuoroon ja linja-autot suhaamaan edestakaisin pitkin pitäjää. Meillä yli 80% kuljetuksessa ja tiedät hyvin etäisyydet”, hän tviittaa Kinnuselle.

Myös Timo Kilpiäinen uskoo, että erityisjärjestelystä jotenkin selvitään - selvittiinhän etäopetukseen siirtymisestäkin.

LUE MYÖS: