Vihreiden konkaripoliitikko Osmo Soininvaara arvioi, että Suomeen tarvittaisiin kaupunkeja edustava puolue vastapainoksi sille, että pääministeripuolue keskusta edustaa Suomea kasvavien kaupunkien ulkopuolella.

–Suomessa kaupungistuminen sujuu onnahdellen ja sen seurauksena koko maan talous on huonossa hapessa. Kaikki tiedämme, että Suomen talous on lamassa ja Ruotsissa ja Norjassa menee lujaa. Tosiasiassa Ruotsin ero Suomeen johtuu jokseenkin kokonaan siitä, että kasvu Tukholmassa ja Göteborgissa on ollut paljon nopeampaa kuin Helsingissä, Soininvaara kirjoittaa blogissaan.

–Voimme tietysti katsoa Helsingissä myös vähän peiliin, mutta aika suuri on ero myös valtiovallan suhtautumisessa kaupungistumiseen. Ruotsissa se nähdään myönteisenä ja valtio osallistuu esimerkiksi Tukholman infrainvestointeihin kymmenkertaisella summalla Suomeen ja Helsinkiin verrattuna. Suomessa kaupungistumista halutaan edelleen rajoittaa ja hidastaa, hän jatkaa.

Soininvaaran mukaan ”urbaanille liberaalilla puolueelle” on niin ilmiselvä ”ekologinen lokero”, että joku sen täyttää. Kuntavaalien tuloksen perusteella näyttää hänen mukaansa siltä, että kaupunki-puolueen tittelistä kilpailevat käytännössä vain kokoomus ja vihreät.

–On varmaankin hyvä, ettei urbaaneja puolueita ole yksi vaan kaksi. Kokoomus ja vihreät pakottavat toisensa karsimaan omia heikkouksiaan sen lisäksi, että puolueilla on perustavanlaatuisia aatteellisia eroja. Edessä saattaa olla selkeä kaksipuoluejärjestelmä kaupungeissa – tai sitten ei. Voi tietysti käydä niinkin, että joku perustaa varteenotettavan urbaanin liberaalipuolueen. Sellainen voi saada nopeasti kannatusta ja paljon. Tämä on koettu 1960-luvulla Helsingissä, kun piskuinen Vapaamielisten liitto kohosi mahtipuolueeksi ja onhan samanlaista koettu pitkin Eurooppaa, Soininvaara sanoo.