Monissa liemissä moneen kertaan keitetty sote-uudistus näyttäisi muuttuvan taas ainakin valinnanvapauden osalta. Useampi poliitikko uskoo, että valinnanvapauslakiluonnokseen tulee vielä muutoksia – joukossa pääministeri Juha Sipilä. Eilen viisi professoria lyttäsi soten valinnanvapausmallin Ylelle.

Sipilä sanoi tänään muun muassa Lännen Medialle, että soten valinnanvapautta koskevaan lakiluonnokseen on todennäköisesti tulossa muutoksia. Samoilla linjoilla on keskustan Antti Kaikkonen. Sipilä sanoo, että lausuntokierroksen perusteella voi tulla muutostarpeita.

–Todennäköisesti tuleekin. Ja siihen ollaan valmistauduttu, mutta kyllä tällä aikataululla mennään, että tänä keväänä käsitellään eduskunnassa tuo ja jossakin vaiheessa kesällä sitten eduskunnasta läpi. Sitten siinä on noin puolitoista vuotta aikaa maakunnilla valmistautua isoon muutokseen. 1.1.2019 tehtävät siirtyvät, ja kuntapäättäjät keskittyvät muihin tärkeisiin tehtäviin, Sipilä sanoi Lännen Medialle.

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) myönsi eilen Ylelle, että sote-uudistuksen valinnanvapauslakiesitystä on korjattava. Myös kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa lausuu, että ”valinnanvapauslakiluonnoksen reivaustarve on päivänselvä”. Sarkomaa alleviivaa lausuntojen tarkkaa läpikäymistä ja sote-kentän kuulemisen merkityksellisyyttä.

–Asiantuntijoiden ja sote-henkilöstön näkemykset on tarkkaan hallituksen vastuuministeri Rehulan johdolla puitava ja hyödynnettävä valmistelussa. Urakka on iso ja hallituksen on yhteistuumin suunnattava voimavaransa tähän. Avokonttorissa on istuttava, kunnes laki on laadukas, Sarkomaa vaatii tänään julkaistussa tiedotteessa.

Hallituslähteet vahvistavat Lännen Medialle, että valinnanvapautta koskevaan lakiluonnokseen on varauduttu tekemään muutoksia, ennen kuin hallitus antaa lakiesityksensä eduskunnalle. Useiden lähteiden mukaan muutostarpeet johtuvat lainvalmistelun liian kireästä aikataulusta.

Hallitus lähetti valinnanvapauslain keskeneräisenä lausuntokierrokselle ja tiedotti, että pykäliä täsmennetään vielä lausuntokierroksen aikana ja sen jälkeen. Myös vaikutusarvioinnit valmistuvat lausuntokierroksen jälkeen. Lausuntokierros päättyy 28.3.

Luonnoksen mukaan asiakas voi valita minkä tahansa sote-keskuksen ja hammashoitolan koko Suomen alueelta 1.1.2019 alkaen. Tarvittaessa valitsemiseen saa apua, mutta jos henkilö ei tee valintaa, maakunta listaa hänet lähinnä olevan sote-keskuksen ja hammashoitolan asiakkaaksi. Oulun VasemmistoPLUS-osaston puheenjohtaja Olli Kohonen huomauttaa Puheenvuoron blogissaan, että lähin sote-keskus voi olla myös muu kuin julkinen palveluntuottaja, mikä tarkoittaisi sitä, että edessä olisi ”todellinen ihmisten uusjako yksityisen ja julkisen sektorin välillä”.

Yksi soten valinnanvapausmallin lytänneistä professoreista on pitkänlinjan terveysalajohtaja, emeritusprofessori Martti Kekomäki, joka oli vieraana eilisessä A-Studiossa. Kekomäki arvostelee uudistuksen kireää aikataulua.

– Miten voidaan antaa lausunto laista, jota ei itse asiassa sen oleellisilta osilta ole olemassa, hän latasi A-Studiossa.

–Tämä on suorastaan voimavarojen hukkaamista, hän sanoo viitaten lausuntokierrokseen.

Kekomäki on muiden professoreiden mukana katsonut, että nykyisellään valinnanvapausmalli kasvattaisi kustannuksia.

–Lakiluonnos tarjoaa epämääräisen kilpailun. Meillä on hyvin vähän esimerkkejä kansainvälisestä terveydenhuollosta, jossa kilpailu todellakin pienentäisi kustannuksia.

Professorit ovat pelänneet, että eriarvoisuus lisääntyy ja pahimmassa tapauksessa Suomen terveydenhuolto ajautuu soten myötä kaaokseen. Mitä siis tapahtuu, jos malli menee nykyisellään läpi?

–Sellaista painajaisunta minä en halua edes katsoa loppuun saakka. Minä nipistän itseäni korvasta ja herään, ja Suomi tulee järkiinsä ja nämä asiat voidaan hoitaa ilman, että kaaos syntyy.

Kekomäen mukaan oltiin melko lähellä ”suhteellisen viisasta ratkaisua” siinä vaiheessa, kun perustuslakivaliokunta kielsi viiteen piiriin siirtymisen.

–Jos piirejä olisi 12 tai 18, kysymykseni on, eikö siltä uralta nyt voitaisi jatkaa eteenpäin ja käyttää palveluseteliä valituissa paikoissa, käyttää myöskin henkilökohtaista budjetointia, Kekomäki kysyy.

Hän huomauttaa, että tulevaisuudessakin on aloja, kuten hammashoito ja fysioterapia, joita julkiseen terveydenhuoltoon on tuotettava alihankintana, mutta nämä täytyy voida ratkaista paikallisesti ja niin, että ”siinä on jonkinlainen järki mukana”.

–Tuntuu aika erikoiselta, että meidän hallitus, joka on asettanut tavoitteekseen normien purun, asettaa prosenttimääräisiä tavoitteita siihen, kuinka paljon pitää kilpailuttaa. Miten hallitus voi luopua normien purusta ja luoda uusia normeja juuri samaan aikaan?

Kekomäen mielestä hallituksen pitäisi nyt vetää henkeä ja palauttaa keskustelu periaatteellisiin kysymyksiin ja siihen, mitkä sote-mallit ylipäänsä voivat toimia.

Lue myös:

Näkökulma: Perussuomalaiset kokoomuksen ja EU:n vietävänä?

Suuressa uudistuksessa ”sietämättömiä” riskejä: Liittyvät ihmishenkeen

SDP:n vaikuttaja pelkää: Eduskuntaan tulossa iso härdelli – kansanedustajat pimennossa sotesta

Keskustavaikuttaja hämmästelee sotea: ”Yksityiset toimijat nauravat tälle hallitukselle”

”Olisi äänestäjien harhauttamista” - Ay-pomo ihmettelee opposition kuntavaalilinjauksia