Kansanedustaja, kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen kertoo tiedotteessaan, että poliisi on selvittänyt Räsäsen vuonna 2004 kirjoittamaa ja Luther-säätiön julkaisemaa pamflettia. Myös Luther-säätiön dekaani Juhana Pohjola kertoo asiasta säätiön blogissa.

Räsänen ja Pohjola kertovat Helsingin poliisin todenneen, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta ja että esitutkintaa ei toimiteta. Tutkintanimike on ollut kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Räsäsen mukaan rikosilmoitus vuosien takaisesta pamfletista on tehty elokuun lopulla.

LUE MYÖS: Professorit oudoksuvat Jussi Halla-ahon ulostuloa puoluetoverin rikosepäilyssä: ”Antoi ilmoituksensa ennakkoasenteen pohjalta tuosta noin vain”

Sekä Räsänen että Pohjola kertovat, etteivät olleet tienneet rikosilmoituksesta mitään.

”Asiassa on kyse Luther-säätiön kustantamasta pamfletista: ’Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen.’ Vihkon on kirjoittanut kansanedustaja Päivi Räsänen. Kyse ei ole aivan uutuudesta. Se on julkaistu jo vuonna 2004! Rikosilmoituksesta ilmenee, että säätiö levittää yhä julkaisua internetin kautta”, Pohjola kirjoittaa.

”Näin me todella teemme ja tulemme tekemään. Sitä voi siis Suomessa vapaasti lukea ja levittää syyllistymättä rikokseen. Siitä on nyt saatu viisitoista vuotta julkaisemisen jälkeen poliisin tekemä päätös mustaa valkoisella”, Pohjola jatkaa.

Pohjola kritisoi blogissaan, että kiihottamisrikos- ja vihapuhekäsitteet ovat epäselviä ja tulkinnanvaraisia.

”Vaikka esitutkintaa ei päätetty aloittaa, tutkinnanjohtaja joutui kuitenkin perustelemaan yhdeksän liuskan verran, ettei asiallinen opetuskirjoituksemme homoideologian ongelmista niin yhteiskunnan kun kirkonkin kannalta täytä kiihottamisrikoksen kriteereitä. Tämä on huolestuttavaa”, Pohjola kirjoittaa.

Helsingin poliisi tutkii parhaillaan Räsäsen toista kirjoitusta samalla tutkintanimikkeellä. Kyse on tviitistä, jossa Räsänen siteerasi Raamattua ja otti kantaa siihen, että kirkko oli mukana Pride-kulkueessa. LUE LISÄÄ: Päivi Räsäsen Pride-kommentti ”häpeästä ja synnistä” kuohuttaa – Kirkko: ”Arkkipiispa on myös päätöksen takana”

”Kirkko on ilmoittanut olevansa Setan Pride 2019:n virallinen partneri. Miten kirkon oppiperusta, Raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?” Räsänen kysyi tviitissään.

Räsänen on vuosien mittaan useita kertoja herättänyt julkista keskustelua seksuaalivähemmistöjä koskevilla kannanotoillaan. Räsänen esiintyi vuonna 2010 Ylen seksuaalivähemmistöjä koskevassa keskusteluillassa, minkä jälkeen seurasi joukkopako kirkosta Eroakirkosta.fi-sivustolla.

Luther-säätiö on puolestaan herättänyt julkista keskustelua menneinä vuosina etenkin naispappeuden vastustamisen vuoksi. Säätiö korostaa Raamatun periaatteiden noudattamista.