Poikkeuksellisen kylmä sää on vaatinut kymmeniä kuolonuhreja itäisessä Euroopassa. Talvinen sää on myös aiheuttanut sähkö- ja vesikatkoja, haitannut tie- ja junaliikennettä sekä eristänyt kokonaisia kyliä.

Esimerkiksi Puolassa ainakin 16 ihmistä on pelastuslaitosten mukaan kuollut kylmyyden vuoksi viimeisten kolmen päivän aikana. Marraskuusta lähtien talven lasketaan tappaneen maassa yli kaksisataa ihmistä. Romaniassa viiden päivän aikana on terveysviranomaisten mukaan kuollut 22 ihmistä, joista suurin osa on kodittomia, vanhempia ihmisiä.

Turkin länsiosat, Bulgaria ja Romania ovat lumen peitossa. Pelastuslaitosten mukaan lämpötila putosi eilen jopa 35 pakkasasteeseen.

Kouluja pysyi kiinni ainakin Ukrainassa ja Bulgariassa, jossa pelastajat tunkivat läpi nelimetrisen kinoksen viedäkseen leipää ja muita tarvikkeita lumen saartamille kyläläisille.

Eilen kylmä sää ja lumisateet ylsivät jälleen myös Saksaan asti, jossa Frankfurtin lentokentällä peruttiin yi 200 lentoa.