Sipilän hallituksen toteuttamat alkoholiveron korotukset pitää jossain vaiheessa perua, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomaliiton uusi toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

”Ainakaan uusia korotuksia ei saa enää painottaa olueen, kuten viime vuosina on tehty.”

Pakarisen mukaan vähintään tämä on realistinen vaatimus, koska kaikki puolueet ajoivat vaaliohjelmissaan taas alkoholiveron korottamista.

”Pitkällä tähtäimellä Suomen pitäisi suunnitelmallisesti laskea olutvero lähemmäs eurooppalaista keskitasoa”, hän sanoo.

Tällä hetkellä Suomi verottaa olutta rankemmin kuin mikään muu EU-maa, vaikka olut on kotimainen tuote ja merkittävä työllistäjä.

Pakarinen siirtyi talvella liiton johtoon pääministeri Juha Sipilän EU-asioiden neuvonantajan paikalta.

Panimoliiton Taloustutkimuksella teettämän selvityksen mukaan rankan alkoholiverotuksen maista vain Suomi ja Viro rankaisevat verotuksella nimenomaan olutta.

Suomessa oluen verotus on kiristynyt kahden edellisen hallituksen aikana 37 prosenttia, viinin verotus 35, mutta väkevien vain 21 prosenttia, selvityksessä sanotaan.

Korotukset on laskettu 100-prosenttista alkoholilitraa kohti.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Pasi Holmin mukaan esimerkiksi Ruotsissa viinojen vero on 2,6-kertainen ja Irlannissa 1,9-kertainen olueen verrattuna.

Suomessa väkevien vero on olutveroon verrattuna vain 1,3-kertainen.

”Tällä verorakenteella Suomi yrittää ohjata kuluttajia väkeviin alkoholijuomiin, vaikka he itse haluavat siirtyä miedompiin. Siinä ei ole mitään järkeä”, Holm sanoo.

Kuluttajien käyttäytymisestä kertoo se, että vuoden 2011 jälkeen väkevien alkoholijuomien myynti on laskenut neljänneksellä, mutta oluiden myynti kovista veronkorotuksista huolimatta 13 prosenttia.

Holmin mukaan Suomi ottaa mallia Virosta, vaikka oikeasti Viro seuraa alkoholiverotuksen rakenteessa Suomea.