Suomalaisten käsitykset maailmantalouden kehityksestä ovat muuttuneet edelleen aiempaa kielteisemmiksi; heikkenevään kehitykseen uskoo OP-sijoittajabarometrin mukaan nyt 45 prosenttia, kun puoli vuotta sitten luku oli 33 prosenttia ja vuosi sitten vastaava luku oli 22 prosenttia.

Suomen kansantalouden parempaan lähitulevaisuuteen luotti 15 prosenttia vastaajista, kun päinvastaisella kannalla oli 23 prosenttia. Vuosi sitten vastaavat luvut olivat aivan toisin päin eli 34 prosenttia ja 12 prosenttia.

Optimistisimpia vastaajat olivat henkilökohtaisen taloutensa suhteen. Huonompia aikoja näki edessään kymmenen prosenttia vastaajista, kun parempaan luotti 23 prosenttia. Puoli vuotta sitten oman taloutensa heikkenemistä ennusti kahdeksan prosenttia ja paranemiseen luotti barometrin vastaajista 25 prosenttia, eli suunta tälläkin puolella on pessimistisempää kohti.

Suomalaisista kotitalouksista 80 prosentissa säästetään tai sijoitetaan varoja. Kotitalouksista 24 prosentilla jää kulutuksen jälkeen rahaa säästöön enemmän kuin aiemmin ja 28 prosentilla vähemmän, kertoo OP-sijoittajabarometri.