Hallituspuolue perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elo ilmoittaa Puheenvuoro-blogissaan äänestävänsä tänään eduskunnassa sukupuolineutraalin avioliittolain niin sanottuja liitännäislakeja vastaan.

Eduskunnan hyväksymä sukupuolineutraali avioliitto edellyttää muita lakimuutoksia toteutuakseen.

– Tämä on tietysti aika kova ratkaisu hallituspuolueen edustajalta, mutta jotkin arvot ovat ajattomia, Simon Elo kirjoittaa.

Elo myös nostaa esiin perussuomalaisten kansanedustajan Raimo Vistbackan lausunnon vuodelta 2001. Tuolloin eduskunnassa keskusteltiin rekisteröidyn parisuhteen lainsäädännöstä.

– Tämä hivutustaktiikka on toiminut hämmästyttävän hyvin, ja osa ihmisistä ei vieläkään ole kyennyt tai ei halua nähdä lain lopullista päämäärää, joka on samanarvoinen asema avioliiton kanssa, Vistbacka sanoi Elon mukaan. Elo on nostanut saman Vistbackan lausunnon esiin aiemminkin useampaan kertaan.

– Hivutustaktiikka jatkuu, mikä näkyy esimerkiksi kansanedustaja Sanna Marinin (sd.) vaatimuksessa uusista lakimuutoksista, Elo väittää.

Marin lausui aiemmin tässä kuussa tiedotteessaan näin:

– Esimerkiksi translaista olisi pikaisesti poistettava sterilisaatiovaatimus ja transihmisten itsemääräämisoikeutta pitäisi vahvistaa. Myös hedelmöityshoitolakia tulisi muuttaa siten, että samaa sukupuolta olevien parien lapset saisivat samat oikeudet vanhempiinsa kuin muiden perheiden lapset. Asia olisi mahdollista korjata tuomalla eduskunnan käsittelyyn oikeusministeriön vuosina 2014-2015 valmistelema äitiyslakiesitys. Asiasta on tehty myös kansalaisaloite, jonka on allekirjoittanut jo yli 12 000 ihmistä.