Väitteet perussuomalaisten viime viikonlopun puoluekokouksesta tapahtuneesta vallankaappauksesta ovat ”täyttä puppua”, kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Mari Rantanen (ps.). Rantanen ilmoittaa tukevansa puoluejohtoa ja jäävänsä puolueeseen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä tiistaina eronneet 20 kansanedustajaa katsoivat, että puolue kaapattiin Jyväskylän puoluekokouksessa.

–Väitteet ääriliikkeiden vallankaappauksesta ovat täyttä puppua. Paikalla oli aivan tavallisia miehiä, naisia, nuoria, vanhoja, äitejä ja isejä, perussuomalaisia jäsenmaksunsa maksaneita ja puolueeseen hyväksyttyjä jäseniä. Jokaisella yksi ääni per vaali, Rantanen kirjoittaa.

Hän katsoo, että puheenjohtajavalinnat olivat seurausta puolueen hallituksessa tekemästä politiikasta.

–Puolueen jäsenistä suuri osa eli se ”kenttä” ja äänestäjät ovat jo pitkään olleet erittäin tyytymättömiä leikkauksiin, kikysopimukseen, EU-politiikkaan ja ennen kaikkea maahanmuuttopolitiikkaan, Rantanen toteaa.

–Entinen puoluejohto ei ottanut kuuleviin korviinsa tätä palautetta eikä liioin tunnustanut sitä, että ainakin omien kokemusten perusteella perussuomalaisia äänestetään yhtenä yleisimmistä syistä maahanmuuttopolitiikan kiristymisen toivossa, hän jatkaa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä tiistaina eronnut työministeri Jari Lindström (uv.) kertoi näkemyksensä viikonlopun tapahtumista omassa blogissaan keskiviikkona. Hän myöntää, että valinnat tehtiin ”teknisesti oikein”, mutta katsoo, että valintoja ajoi kostonhimo. Se oli poliittinen virhe, Lindström toteaa.

–Siinä olisi ollut paikka käyttää pelisilmää ja miettiä, että miten parhaiten voisi tasapainottaa puheenjohtajistoa heti 1. varapuheenjohtajaa valitessa. Mutta ei. Homma lähti aivan lapasesta ja loppu on historiaa, Lindström kirjoittaa.

LUE MYÖS:

Halla-aho sai puoluehallituksenkin haltuunsa: Timo Soinille potkut?

Jari Lindström avautuu: ”Nuivien kostonhimo” rikkoi perussuomalaiset

Perussuomalaisiin jäänyt Packalén: ”Kun vaaleissa hävinneet lopettavat leikin, halveksitaan demokratiaa”

Perussuomalainen kansanedustaja tilittää: ”Voidaanko uutta loikkarihallitusta pitää rehellisenä”

Näin Simon Elo sanoi – dramaattinen puhe sanasta sanaan

”Pidän loikkareita luusereina” – Näin Timo Soini kirjoitti 10 päivää sitten