Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo vastasi lauantaina purevaan sävyyn oppositiopuolue SDP:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle, joka vappupuheessaan neuvoi pääministeri Juha Sipilää (kesk.) tekemään johtopäätöksiä ja ”siirtymään ulos”. Orpo sanoi lauantaina, ettei Suomi ansaitse hallituskriisiä.

–Puheenjohtaja Rinne kehotti vappupuheessaan hallitusta eroamaan. Minä kyllä ymmärrän, että vappupuheen tarkoituksena on saada pakkasessa värjöttelevät joukot reippaalle mielelle, mutta rajansa kaikella. Nytkö hallituksen pitäisi heittää hanskat tiskiin, kun vihdoin taloudessa on nähty käänne parempaan, Orpo vastasi puheessaan kokoomuksen puoluevaltuustolle lauantaina.

–Talous kasvaa, työttömyys vähenee ja luottamus nousee. Tämäkö on sellainen tilanne, jossa pääministerin tulisi jättää eronpyyntönsä? Haluan sanoa aivan suoraan, että en ole pitkään aikaan kuullut hölmömpää vaatimusta kuin minkä puheenjohtaja Rinne vappupuheessaan esitti, hän jatkoi.

Orpon mukaan SDP:n kannattaisi siirtyä ”EI-puolueen roolista KYLLÄ-puolelle”.

–Kaikkea vastustamalla tätä maata ei rakenneta.

Orpo arvioi puheessaan, että hallitusohjelman päälinja pitää, ja ”isossa kuvassa” ollaan menossa oikeaan suuntaan. Hänen mukaansa työllisyystavoite on tärkein.

–Sen mukana tavoitteet talouden kohenemisesta ja velkaantumisen taittumisesta joko seisovat tai kaatuvat. Siksi sanon teille nyt ja lähetän viestin myös kumppaneille: Mikäli syksyn budjettiriihessä ennusteet työllisyydestä eivät ole paremmin tavoiteuralla, meidän on jälleen yhdessä pohdittava uusia keinoja ja tehostettava vanhoja. Esimerkiksi pk-yritysten työllistämishalukkuuteen ja työllistämiskynnyksen madaltamiseen on välttämätöntä löytää vaikuttavia keinoja, Orpo totesi.

Lue lisää: Antti Rinteeltä viesti Juha Sipilälle: ”Olisiko aika tehdä johtopäätöksiä?”