Aktian salkunhoitaja Mika Heikkilä näkee inflaation nousun keskeisenä makroriskinä sijoittajalle. Hän ei kuitenkaan olisi myymässä salkkua, sillä rahalle ei löydy vastaavaa tuottoa.

”Inflaation nousu iskee pitkiin korkoihin. Sieltä ei tuottoa tule. Tililtä tulee nollatuotto ja jos inflaatio kiihtyy, niin reaalisesti se on negatiivinen tuotto. Tässä mielessä osakkeet näyttävät edelleen houkuttelevilta.”

Heikkilä kuvailee Yhdysvalloissa ja Suomessa raportoituja inflaatiolukuja kertaluontoiseksi inflaatiopiikiksi, jonka taustalla ovat varastotasojen laskut ja elvytyspakettien nostamat raaka-aineiden hinnat. Pysyvän inflaation vaatimaa palkkojen nousua ei sen sijaan ole näkyvissä ainakaan Euroopassa.

Pörssisäätiön Sari Lounasmeri toteaa, että inflaation nouseminen olisi sijoittajien näkökulmasta hyväkin asia.

”Inflaatio osoittaa, että talous toimii normaalisti. Se saa miettimään, mihin kohteisiin kannattaa sijoittaa.”

Vaikka osakkeita ei ole syytä hylätä, on niihin liittyvät riskit pidettävä hallinnassa. Markkinaraati pohtii, että kovan odotusarvon kasvuosakkeet ovat herkempiä inflaatio- ja korkohuolille, mikä antaa syyn salkun sisäiselle rotaatiolle.

Toinen syy salkun muokkaamiseen on riittävä hajautus tilanteessa, jossa paljon nousseiden osakkeiden painoarvo koko salkusta nousee liian korkealle tasolle.

Riskienhallinta ja oman sijoitusstrategian tunteminen ovat valttia myös epävarmassa inflaatioympäristössä

Katso kaikki Markkinaraati-lähetykset täältä.

LISÄÄ AIHEESTA: