Taloudelliset vaikeudet, pitkät työpäivät ja kaukaa kuljettu työmatka johtivat Tampereella tuhotyöhön ja kolmen ihmisen kuolemaan marraskuussa.

Pirkanmaan poliisi on saanut lähes valmiiksi Hämeenkadulla sijaitsevan pizzerian tuhonneen tulipalon tutkinnan.

Neljä ulkomaalaistaustaista miestä, joukossa pizzerian omistaja ja hänen veljensä, on edelleen vangittuna epäiltynä törkeästä tuhotyöstä, kolmesta kuolemantuottamuksesta, viidestä vammantuottamuksesta ja vakuutuspetoksesta.

Miehet olivat vieneet jo edellisenä päivänä pizzerian tiloihin 40 litraa bensiiniä. Sytyttäjät levittivät bensiinin ravintolan tiloihin, jossa se höyrystyi ja sytyttäessä räjähti liekkeihin.

Räjähdys ja sitä seurannut tulipalo tuhosi ravintolan ja kiinteistön rappukäytävän välisen seinän. Asuntoihin vievä rappukäytävä täyttyi nopeasti savusta ja kolme asunnostaan käytävään paennutta ihmistä tukehtui hapenpuutteeseen.

Uusi Suomi oli paikalla marraskuussa, kun pelastuslaitos sammutti vielä kytevää ravintolapaloa. Räjähdys oli paiskonut ravintolan tuoleja Hämeenkadun toiselle puolelle usean kymmenen metrin matkan.

Kuulusteluissa nelikko on kiistänyt halunneensa aiheuttaa ihmisille vahinkoa. Heidän pääasiallinen tarkoituksensa oli tuhota pizzeria ja nostaa 2 kuukautta aiemmin otetun palovakuutuksen korvaukset.

Aamulehti kertoi tänään, että palon sytyttäjiksi epäillyt yrittivät rekrytoida tuhopolttajiksi seitsemään sivullista. Heitä epäillään tietojen mukaan törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä.

Palaneen pizzerian jäljiltä löytyi myös talousrikos, jossa tekaistuilla kuiteilla yritettiin nostaa yrityksen arvoa.