Intian valtamerellä seilaava miinalaiva Pohjanmaa on joutunut vapauttamaan pidättämänsä 18 epäiltyä merirosvoa, koska yksikään valtio ei suostunut ottamaan heitä vastaan ja aloittamaan asiaa koskevaa esitutkintaa. Erikoisesta käänteestä tiedottaa Merivoimat.

Epäillyt vapautettiin varhain torstaina 21. huhtikuuta lähellä Somalian rannikkoa. Kaikki olivat aiemmin kertoneet olevansa kotoisin Somaliasta.

Pohjanmaa vapautti epäillyt Euroopan unionin merellisen kriisinhallintaoperaatio Atalantan operaatiokomentajalta saamiensa käskyjen mukaisesti.

– Atalanta-operaatiossa epäiltyjen luovuttaminen johonkin valtioon tai vapauttaminen ovat operaatiokomentajan vastuulla. Epäillyille annettiin takaisin heidän henkilökohtaiset tarvikkeensa. Heille ei annettu takaisin heillä kiinniottohetkellä olleita aseita eikä heidän hallussaan ollutta muuta tyypillisesti merirosvouteen käytettävää materiaalia, kertoo miinalaiva Pohjanmaan päällikkö, komentaja Mika Raunu.

Pohjanmaa pidätti epäillyt 6. huhtikuuta. Heitä epäiltiin ”perustelluin syin” muun muassa yrityksestä kaapata singaporelainen kauppa-alus 5. huhtikuuta.

Atalanta-operaation päätehtävänä on Maailman elintarvikeohjelman WFP:n ja Afrikan Unionin Somalia-operaation (AMISOM) alusten suojaaminen niiden toimittaessa elintarvikeapua Somaliaan. Operaatio suojaa myös muuta laivaliikennettä Somalian rannikkovesillä ja Adeninlahdella.

Lisäksi Atalanta ennaltaehkäisee ja torjuu merellä tapahtuvia aseellisia ryöstöjä ja merirosvoutta. Operaatio myös valvoo kalastusta Somalian rannikolla.