Korkein oikeus (KKO) on myöntänyt uusnatsijärjestö Pohjoismaiselle vastarintaliikkeelle (PVL) valitusluvan asiassa, joka koskee PVL:n määräämistä lakkautetuksi. Samalla KKO määräsi äärioikeistolaisen liikkeen toiminnan väliaikaisesti kielletyksi ja sen toiminnan lopetettavaksi.

Väliaikainen kielto on voimassa, kunnes KKO on ratkaissut asian lopullisesti. Väliaikaista toimintakieltoa KKO:lta vaati Poliisihallitus, tiedotteessa kerrotaan.

Poliisihallituksen mukaan edellytykset PVL:n lakkauttamiselle ovat olemassa, koska yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja muun muassa levittämällä vihapuhetta maahanmuuttajista, seksuaalivähemmistöistä ja juutalaisista, kyseenalaistamalla holokaustin ja ihannoimalla fasisteja sekä hyväksymällä yhdistyksen toiminnassa tapahtuneen väkivallan. Vastarintaliike on itse sitä mieltä, että se toimii sanan- ja yhdistymisvapauden rajoissa.

Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat aiemmin hyväksyneet Poliisihallituksen vaatimuksen ja julistaneet PVL:n lakkautetuksi.

KKO antaa lopullisen ratkaisunsa myöhemmin. Valitusasioiden keskimääräinen käsittelyaika KKO:ssa on valitusluvan myöntämisen jälkeen noin vuosi.

LUE MYÖS:

Neljä otettiin kiinni mielenosoituksessa – ”Hakaristilippuja Helsingissä itsenäisyyspäivänä, todella kammottavaa”

Turun hovioikeus julistaa: Pohjoismainen vastarintaliike lakkautettu