Poliisi pitää Jyväskylän kirjastopuukotukseen johtaneita tapahtumia pääosin selvitettyinä.

Yksi puukotuksesta epäilty päästetään vapaaksi. Poliisi tarkentaa tiedotteessaan mitä aseita välikohtauksessa käytettiin.

Kaupunginkirjaston luentosaliin kokoontui vajaat 100 henkilöä Äärioikeisto Suomessa –kirjan esittelytilaisuuteen. Heti tilaisuuden alettua paikalle tuli kolme miestä, jotka ovella ollut mies tunnisti mahdollisiksi häiriön aiheuttajiksi.

Yhdellä miehistä oli suojalasit, suojakäsineet ja luotiliivit. Kädessään hänellä oli pussillinen pulloja.

Ovella seissyt mies ilmoitti salin olevan täynnä eikä päästänyt kolmikkoa sisään. Yksi kolmesta sisään pyrkineestä pahoinpiteli ovella seissyttä miestä lyöden pullokassilla ja nyrkeillä.

Pullokassi osui myös toista ovella seissyttä miestä. Tässä vaiheessa miesten avuksi tuli kolmas mies, joka sai teräaseesta iskun ylävartaloonsa.

Puukotuksen uhrin epäillään käyttäneen teleskooppipatukkaa tilanteessa. Miehellä epäillään olleen myös teräase, jota hänen kuitenkaan tiedetä käyttäneen.

Pian puukotuksen jälkeen sisään pyrkinyt kolmikko pakeni paikalta. Pakenevia lyötiin teleskooppipatukalla ja heitä kohti heitettiin tuoli.

Paikkakuntalainen mies vangittiin sunnuntaina epäiltynä poliittisen toimintavapauksien loukkaamisen yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä.

Poliisi esitti tänään myös toisen miehen vangitsemista epäiltynä poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksestä ja törkeästä pahoinpitelystä, mutta käräjäoikeus päätti olla vangitsematta miestä.

Poliisi ei ole vieläkään tavoittanut kolmatta kirjastoon pyrkinyttä miestä. Hänet on etsintäkuulutettu.