Poliisi vetoaa koulu-uhkausten suunnittelijoihin. ” Harkitkaa asiaa uudelleen, ajatelkaa seurauksia, viattomille aiheutettua vahinkoa ja toipumassa olevia ihmisiä”, sanotaan sisäasiainministeriön tiedotteessa.

Kauhajoen tapahtumien jälkeen kouluissa ympäri Suomea on levinnyt uhkauksia. Uhkaukset ovat olleet perusteettomia, mutta poliisi suhtautuu jokaiseen uhkaukseen vakavasti.

Poliisi muistuttaa tutkivansa jokaisen uhkauksen, ja perättömän uhkauksen tekijä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Kyseessä voi olla laiton uhkaus, josta rikoslaissa on säädetty maksimirangaistukseksi kaksi vuotta vankeutta.

On myös mahdollista, että uhkaaja voi joutua maksamaan tuntuvia vahingonkorvauksia. Uhkaaja voi menettää myös rikoksentekovälineenä käytetyn tietokoneen.

Perättömät uhkaukset sitovat poliisin ja muiden viranomaistenvoimavaroja, mikä tarkoittaa sitä, että todellisessa hätätilanteessa oleva ihminen ei välttämättä silloin saa apua niin nopeasti kuin normaaleissa olosuhteissa olisi mahdollista, poliisi muistuttaa.

Poliisi vetoaa myös Kauhajoen tapahtumia surevien puolesta. Perättömistä uhkauksista lukeminen tuo helposti itse koetut tapahtumat uudelleen mieliin ja siten pitkittää toipumista.