Poliisi kertoi sunnuntai-iltana tarkempia tietoja Porvoossa viime yönä tapahtuneesta poliiseihin kohdistuneesta ammuskelusta.

”Tämä poliisipartiolle osoitettu tehtävä tuli tavanomaisena tehtävänä. Kun poliisipartio tuli paikalle, heitä uhattiin lähes välittömästi aseella ja vaadittiin luopumaan aseesta. Uhkaajat avasivat tulen poliisia päin ja poliisimiehet loukkaantuivat. Alue eristettiin, loukkaantuneet saivat ensiapua ja heidät kuljetettiin Helsinkiin sairaalahoitoon. Epäiltyjä etsitään edelleen ja heidät tullaan saattamaan vastuuseen”, Itä-Uudenmaan apulaispoliisipäällikkö Ari Karvonen kertoi tiedotustilaisuudessa.

Poliisia on sunnuntaina arvosteltu vaitonaisesta tiedottamisesta ja siitä, ettei etsittyjen epäiltyjen tuntomerkkejä ole julkistettu. Tutkinnanjohtajan, KRP:n rikoskomisario Kimmo Huhta-ahon mukaan syynä ovat tutkinnalliset seikat.

”Pitää muistaa, että meillä on vakava esitutkinta meneillään. Vapaalla jalalla on ihmisiä, joita kiinnostaa tiedot siitä, mitä poliisi tietää. On olemassa seikkoja, jotka tulee olla vain poliisin ja epäiltyjen tiedossa. Meidän pitää saasda tekniken rikostutkinta sen verran pitkälle, että on saatu näuyttö turvattua. Uskon, että epäiltyjen tuntomerkkeihin pystyn palaamaan lähituntien aikana.”

Huhta-ahon mukaan epäiltynä on kaksi miestä, muttei ole tietoja siitä, onko heillä ”taustajoukkoja”. Epäiltyjen miesten kohteena on poliisin arvioiden mukaan ollut nimenomaan viranomainen.

Huhta-aho ei halunnut ottaa kantaa siihen, mihin epäiltyjen uskotaan paenneen.

”Vaikka minä tässä vaikenen, se ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi tietoja asioista. Minun vastuullani on, miten tämä tutkinta tulee päättymään”, hän totesi.

Poliisi ei kerro myöskään sitä, ovatko epäillyt suomalaisia.

”Meillä on käsitys niistä hetkistä, mitä siellä Porvoon yössä on tapahtunut. Näihin tullaan palaamaan, kun aika on kypsä”, Huhta-aho sanoi.

Hän arvioi, että epäillyistä voidaan kertoa tuntomerkkejä muutaman tunnin kuluessa.

”Suomi on 8-16-yhteiskunta, arkena hommat pyörivät paremmin kuin pyhinä. Kun puhutaan teknisistä asioista, valvontakameroista, kaikesta tästä, niiden henkilöiden tavoittaminen, joilla näihin järjestelmiin on pääsy, ovat ihan muualla kuin meidän tavoitettavissa. Tutkinnallisesti on myös muita seikkoja, joiden vuoksi joudutaan odottamaan.”

Porvoossa loukkaantuneista poliisimiehistä toinen on haavoittunut vakavasti, mutta hänellä ei ole kuitenkaan hengenvaaraa ja hänen tilansa on vakaa. Toinen on päässyt jo pois sairaalahoidosta.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoi sunnuntain tiedotustilaisuudessa, että väkivalta poliisia kohtaan on kaksinkertaistunut tällä vuosituhannella. Tänä viikonloppuna poliisia kohti ammuttiin lauantaina myös Säynätsalossa.

”Ennen viime yötä poliisi oli ammuttu tänä vuonna kaksi kertaa ja uhattu aseella yhdeksän kertaa”, hän kertoi.

Kolehmainen puolusti myös niukkaa tiedotuslinjaa.

”Poliisi halusi kertoa tapahtumista sen, mitä tällä hetkellä pystyy. Halusimme tällä tiedotustilaisuudella oikaista ja purkaa julkisuudessa vellovia huhuja. Tutkinta on kesken ja poliisit tekevät töitä hartiavoimin”, hän totesi tilaisuuden päätteeksi.

Lue lisää:

Antti Rinne Porvoon tapahtumista haastattelutunnilla: ”Henkii vakavasta muutoksesta yhteiskunnassa”

Kolmea poliisia ammuttu viikonlopun aikana – Sisäministeri Maria Ohisalo: ”Väkivalta poliisia kohtaan on väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan”