Poliisi keskittyy taas tällä viikolla valvomaan muun muassa kuljettajien tarkkaamattomuutta.

Poliisihallituksen tiedotteen mukaan poliisi valvoo tehostetusti liikennettä 12. - 18.9.2016. Tehostettua valvontaa suoritetaan porrastetusti eri päivinä eri poliisilaitosten alueilla. Valvontaa kohdennetaan erityisesti turvalaitteiden käytön sekä tarkkaamattomuutta liikenteessä aiheuttavien tekijöiden valvontaan.

– Valvonnan kohteina ovat turvavyön ja suojakypärän käytön ohella matkapuhelimen käyttö ajon aikana sekä muut liikennerikkeet, joiden taustalla on kuljettajan huomion herpaantuminen liikenteessä. Tarkkaamattomuus voi ilmetä esimerkiksi sähköpostin tai asiapapereiden lukemisena ajaessa, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta sanoo.

Valvontaa kohdennetaan erityisesti taajamien risteysalueille ja koulujen lähistöille, todetaan tiedotteessa.

– Tällä viikolla kouluissa vietetään liikenneturvallisuusviikkoa, joten valvonnassa huomioidaan myös koululaisten liikennekäyttäytyminen. Näin tuemme koulujen liikenneturvallisuustyötä, Ajaste toteaa.