Poliisi tehostaa varautumistaan ja lisää näkyvyyttään kohonneen uhka-arvion vuoksi. Suojelupoliisin uusimman uhka-arvion mukaan terroriuhka on Suomessa korkeampi kuin koskaan aiemmin ja se on tasolla "kohonnut". Poliisihallitus on ohjeistanut poliisilaitoksia tarvittavista toimenpiteistä.

– Poliisin perusvalmius on nykyiseenkin uhka-arvioon nähden hyvä. Käytännössä tehostustoimenpiteet tulevat näkymään yleisölle poliisin näkyvyyden lisääntymisenä yleisillä paikoilla ja läsnäolona yleisötilaisuuksissa, poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen Poliisihallituksesta sanoo poliisin tiedotteessa.

Kilpeläisen mukaan poliisi tekee tiivistä yhteistyötä Suojelupoliisin kanssa.

– Poliisi tehostaa tilannekuvan ylläpitämistä, tietojenvaihtoa ja rikostiedustelua. Paljastuneiden tai paljastuvien rikossuunnitelmien osalta tehdään esitutkintaa. Yhteistyötä tehdään myös Rajavartiolaitoksen ja Tullin eli niin sanottujen PTR-viranomaisten kesken, Kilpeläinen sanoo.

Lue myös:

”Suomeen on syntynyt jihadistinen alamaailma” – Supolta varoitus TE:ssä

Suomalaismies joutui keskelle Lontoon hyökkäystä: ”He jalkautuivat ja alkoivat puukottaa ihmisiä”

Terrorismin tutkija: ”Yllätys, ettei iskuja ole tapahtunut enempää Länsi-Euroopassa”