Metsäkonevalmistaja Ponsse kertoi osavuosikatsauksessa tiistaina, että työmarkkinatilanne Suomessa voi vaikuttaa toimitettavien koneiden määrään ja yhtiön kannattavuuteen. Kolmannella kvartaalilla Ponssen liikevaihto laski ja liiketulos heikkeni.

”Ajatuksena on nyt se, että työmarkkinoilla säilyisi työrauha ja saisimme koneet tehtyä. Lakkoase on tosi raju ja meihin se iskisi kovasti, mutta uusista lakoista ei vielä ole tietoa”, Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela kertoo Kauppalehdelle.

Teollisuusliitto toteutti lokakuun alussa poliittisen lakon maan hallituksen ajamaa irtisanomislakia vastaan. Tässä yhteydessä myös Ponsse kärsii kireästä työmarkkinatilanteesta: metsäkonetehtaalla on ylityökielto, jonka on määrä päättyä perjantaina 26. lokakuuta.

”Olemme edelleen ylityökiellossa ja meillä oli lakkopäivä. Meille tämä on haastavaa, koska investointeihin ja tuotantoon liittyvät suunnitelmat perustuvat joustavien ylitöiden tekoon.”

Nummela toivoo, ettei lisää lakkoja tulisi ja kertoo, että koneita jäisi lakkoilun takia tekemättä. Ponssen on vaikea paikata aikataulumenetyksiä.

”Tämä on maksanut meille jo tähän mennessä miljoonatolkulla. Inhottavuus tulee siitä, ettemme saa aikataulua kiinni.”

Lue lisää Kauppalehdestä.

LUE MYÖS:

Ensin lakko, nyt tulee työsaarto – triplaisku samoihin yrityksiin

”Kukaan ei totisesti palkkaa irtisanoakseen” – Petteri Orpo pitää ay-liikkeen toimia täysin kohtuuttomina