Ranska lähti jalkapallon EM-finaaliin suosikkina. Kotiyleisölle tarjottiin Pariisin Stade de Francella kuitenkin shokki, kun Portugali voitti Ederin ampumalla jatkoaikamaalilla 1-0.

Vaihtomies Ederiä ei uskottu ottelun ratkaisijaksi. Hänen voittomaaliinsa johtanut hurja laukauksensa oli sitäkin yllättävämpi.

Ottelun dramaattisimpia hetkiä oli Cristiano Ronaldon loukkaantuminen ensimmäisellä puoliajalla. Hänet kannettiin paareilla pukusuojaan.

Ennen finaalia Ronaldo oli toivonut itkevänsä sunnuntaina. Hän saikin itkeä sekä surusta että ilosta. Jatkoajalla Ronaldo palasi vaihtoaitioon ja valmensi joukkuetta siinä missä päävalmentaja Fernando Santos. Mestaruuden ratkettua Ronaldo vaikutti epäuskoiselta.

Ranskalla oli finaalissa lukuisia loistopaikkoja. Andre-Pierre Gignac veti varsinaisen peliajan loppuhetkillä tolppaan. Portugali sai pallon jatkoajalla ylärimaan.

Maalivahdit Ranskan Hugo Lloris ja Portugalin Rui Patricio esittivät loistotorjuntoja. Rui Patricio oli ottelun ratkaisija siinä missä Ederkin.

Portugali voitti ensimmäisen jalkapallomestaruutensa. Tasan 50 vuotta sitten maa löi itsensä kansainvälisesti läpi voitettuaan MM-pronssia.

EM-hopeaa Portugali saavutti 2004, mutta hävisi silloin Lissabonissa pelatussa finaalissa Kreikalle 0-1. Silloin 18-vuotias Ronaldo itki surusta. Hän sai odottaa mestaruutta vielä 12 vuotta.

Portugali ei voittanut mestaruutta kauniilla pelillä, mutta paransi loppua kohden. Ranskaa vastaan joukkue ei ollut paniikissa, vaikka Ronaldo joutui jättämään ottelun kesken. Valmentaja Fernando Santos muutti Portugalin ryhmitystä Ronaldon loukkaantumisen jälkeen fiksusti.

Ranskalle finaalitappio oli katkera pettymys. Viimeistely oli pienestä kiinni ja tällä kerralla onnea ei ollut matkassa. Huonolle joukkueelle Ranska ei hävinnyt, eikä Ranska finaalissa alisuorittanut.