Valtionyhtiöiden omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd) kertoi eduskunnan kyselytunnilla varoittaneensa Postia PAU:n mahdollisen lakon murtamisesta ylimääräisellä, ulkopuolisella työvoimalla.

”Jos siihen työtaistelutoimeen joudutaan PAU:n puolelta menemään, niin olen jo valmiiksi lähettänyt viestin Postille, että rikkurityövoimaa emme hyväksy”, ministeri Paatero ilmoitti eduskunnassa.

Asiasta kysyi kansanedustaja Juho Kautto (vas), joka viittasi tietoihin siitä, että Posti aikoo käyttää vuokratyövoimaa lakon murtamiseen. Tämä loukkaa Kauton ja ammattiliittojen mukaan kansainvälisiä sopimuksia ja työntekijöiden lakko-oikeutta. Hän kysyi ministeri Paaterolta, ”miten hallitus suhtautuu siihen, että valtionyhtiö aikoo toimillaan murtaa lailliset työtaistelutoimet”.

Paatero huomautti vastauksensa jälkeen, että Postilla voi olla lähiaikoina lisähenkilökunnan tarvetta myös muusta syystä, eli joulun lähestymisestä johtuen.

”Joulun aikaan muulloinkin kuin tänä vuonna on ollut tarvetta lisätä Postin työvoimaa”, Paatero sanoi.

Hän korosti lisäksi, että tavoitteena PAU:n ja Postin työehtosopimuskiistassa on luonnollisesti neuvotteluratkaisu, jotta lakko ei toteutuisi.

LUE MYÖS: