Palvelualan työnantajat Palta ry:n toimitusjohtaja Tuomas Aarto ihmettelee Twitterissä, ketä vastaan PAU aikoo lakkoilla, kun Palta ja Posti Palvelut olisivat hyväksyneet eilisen sopimusehdotuksen.

Ratkaisuesitys koski 700 pakettilajittelijan siirtoa toiseen työehtosopimukseen. Teollisuusliitto ja Posti olisivat olleet valmiita hyväksymään esitetyn ratkaisun edellyttäen, että sen hyväksyvät myös Medialiitto ja PAU. Ehdotuksen kaatoi Medialiitto, joka ei edes varsinaisesti ole kiistan osapuoli.

”Medialiiton jäsenyritykset noudattavat Teollisuusliiton kanssa tehtyjä, voimassa olevia työehtosopimuksiamme. Teemme jatkossakin jakelualan työehtosopimukset Teollisuusliiton kanssa”, sanoi tiedotteessa Medialiiton työmarkkinajohtaja Elina Nissi.

Medialiiton puheenjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi sanoo Twitterissä, että Medialiitto ei ole hylännyt mitään, vaikka sopu kaatuikin siihen, ettei Medialiitto sitä hyväksynyt.

Elinkeinoelämän toimitusjohtaja Jyri Häkämies kutsui Twitterissä tukilakkoja kohtuuttomiksi. Tukilakossa on tänään AKT sekä JHL.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen muistutti vastauksessaan Häkämiehelle, että Postin lakon sovintoehdotuksen kaatoi Medialiitto, EK:n jäsenliitto.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi vastasi tähän, että ”turha syyttää medialiittoa kun joku ulkopuolelta yrittää sanella sille ratkaisun ja kustannustason sisällön kiistassa, jossa se ei ole ollut edes neuvottelupöydässä”.

”Joku ulkopuolelta” on Romakkaniemen mukaan hallitus. ”Sutta ja sekundaa tulee kun hallitus sekaantuu työmarkkinoihin”, hän twiittaa.

Hallitusta syyttää myös kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen. ”Kuinka moni olisi uskonut, että tällainen kiista Postin ympärille syntyy ja tällainen lakkoaalto iskee, kun maassa on vasemmistohallitus ja pääministerinä demari ja myös omistajaohjausministerinä demari”, hän kirjoittaa Twitterissä.

LUE LISÄÄ: