Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vaatii konkreettisia toimia ydinaseiden riisumiseksi. Myös Pohjois-Korea nousi esiin Niinistön puheessa YK:n 72. yleiskokouksessa.

Niinistön mukaan YK:n järjestelmän peruspilareita tulisivat olla läpinäkyvyys, vastuullisuus, tehokkuus ja sukupuolten tasapuolinen edustus. Niinistö kiitti puheessaan myös konfliktien ennaltaehkäisemisen painottamista. Suomi kannattaa Niinistön mukaan jatkossakin rauhanvälitystä konfliktien ratkaisussa.

– Kaikille marginalisoiduille ihmisille on annettava mahdollisuus tulla kuulluiksi rauhanprosesseissa. Naiset, lapset ja nuoret maksavat usein kovimman hinnan konflikteista, mutta he pystyisivät myös osoittamaan tien ulos kriisistä. Suomi on ollut mukana perustamassa Pohjoismaisten naisrauhanvälittäjien verkostoa, Niinistö sanoi puheessaan.

Niinistön mukaan rauhanturvaaminen ja poliittiset operaatiot ovat YK:n mandaatin keskeisin elementti. Hän huomautti, että Suomella on kokemusta YK:n operaatioista vuodesta 1955 lähtien, ja Suomi tukee pääsihteeriä YK:n rauhanturvaamisen uudistamisessa ja tehostamisessa. Suomi on lisännyt osallistumistaan Yhdistyneiden kansakuntien poliisioperaatioissa huomattavissa määrin ja suomalaisia poliiseja on mukana seitsemässä YK:n operaatiossa.

–Olen vakaasti sitä mieltä, ettei YK:n rauhanturvaajien eikä muiden YK:n henkilökunnan jäsenten tule missään muodossa sortua väärinkäytöksiin. Eritoten seksuaaliselle riistolle ja hyväksikäytölle on oltava nollatoleranssi.

Niinistö huomautti, että vuoden 2016 aikana 157 000 ihmistä menetti henkensä väkivaltaisissa yhteenotoissa maailmanlaajuisesti. Maailmassa on tällä hetkellä lähes 68 miljoonaa pakolaista. Lähi-idän, Afrikan ja Itä-Ukrainan konfliktit ovat esimerkkejä sanoinkuvaamattomasta inhimillisestä kärsimyksestä. Kansainvälinen yhteisö ei ole onnistunut ylläpitämään rauhaa ja turvallisuutta.

– Korean demokraattisen kansantasavallan vakava tilanne on hyvin huolestuttava. Pohjois-Korean ydinaseohjelma on uhka globaalille rauhalle ja vakaudelle, ja ohjelma tulee saada loppumaan. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston yhteistyö Pohjois-Korean toimien suhteen on ollut menestyksekästä. On tärkeää, että tämä yhtenäisyys säilyy.

–Samaan aikaan olemme nähneet Pohjois-Korealta jatkuvia provokaatioita. Kansainvälinen yhteisö ei voi suvaita tällaista käyttäytymistä. Euroopan unionin jäsenmaana Suomi antaa täyden tukensa pakotteille ja vetoaa, jotta muut toimivat samoin. Ratkaisua voidaan etsiä ainoastaan neuvotteluilla, joihin Pohjois-Korean hallituksen on osallistuttava ehdoitta.

Niinistön mukaan ydinaseet ovat vakava uhka ihmiskunnalle. Niin kauan kuin ydinaseita on olemassa, katastrofin riski on todellinen. Ydinsulkusopimus on Niinistön mielestä edelleen ydinaseiden leviämisen estämisen kulmakivi maailmanlaajuisesti sekä ydinaseriisunnan lähtökohta.

–Suomen kanta ydinaseriisuntaan on tuloskeskeinen ja käytännönläheinen. On äärimmäisen tärkeää, että maat, joilla on hallussaan ydinaseita, ovat mukana neuvotteluissa. Vetoan, että kaikki ydinasevaltiot ja maat joilla on hallussaan näitä aseita, ryhtyvät pikimmiten konkreettisiin toimiin ydinaseiden riisumiseksi.

–On tärkeää, että kaikki osapuolet noudattavat Irania koskevaa ydinasesopimusta. Pidän myös viimeaikaisia Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä strategista vakautta koskevia neuvotteluita tervetulleina. Toivomme niiden käynnistävän uudelleen asevalvontaneuvottelut niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisestikin.

Niinistö toteaa, että hänellä on suuret odotukset YK:n uuden terrorismin torjunnan yksikön johtajuutta kohtaan.

–Ensinnäkin terrorismin torjunta ja väkivaltaisten ääriliikkeiden ennaltaehkäisy on yhteinen prioriteettimme. Maailmanjärjestönä Yhdistyneillä kansakunnilla on erinomainen asema taistella terrorismia vastaan.

Niinistö esitti huolensa myös terveysturvallisuudesta, väestönkasvusta, ilmastonmuutoksesta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta, joka on hänen mukaansa Suomen ulkopolitiikan tärkeimpiä painopisteitä.

– Pariisin sopimuksen nopea täytäntöönpano on nyt jopa kriittisempää kuin vuosi sitten. Sopimuksella on selvä tavoite: lämpötilan nousun rajoittaminen selkeästi alle kahteen asteeseen. Emme ole vielä tuolla polulla. Meidän on tehostettava pyrkimyksiämme – aika on vähissä.

Lue myös: Trump uhkasi tuhota Pohjois-Korean täysin – odotettu puhe kesti 41 minuuttia