Kokoomuksen kansanedustajat Sanni Grahn-Laasonen ja Juhana Vartiainen eivät sulata Helsingin yliopiston viestinnän professorin Anu Kantolan näkemystä, jonka mukaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa on nyt kyseenalaistettu ensimmäisen kerran.

”Aikaisemmin se on ollut ihan normaalia, että lobbarit ovat siellä, ja siitä ei ole kukaan sen kummemmin hermostunut tai nostanut sitä asiaa kysymykseksi. Mutta nyt sentään nostetaan tämä asia kysymykseksi”, Kantola kommentoi lauantaina STT:lle.

Sanni Grahn-Laasonen muistuttaa, että vuoden 2015 hallitusneuvotteluissa sovittiin, etteivät lobbarit ole paikalla Smolnassa käydyissä neuvotteluissa.

”Ei ole ihan näin. Poliittinen kulttuuri tervehtyi vuoden 2015 hallitusneuvotteluissa, jolloin Sipilä ja Stubb sopivat, että ei lobbareita Smolnaan. Rinteen neuvottelut ovat tunkkainen paluu menneeseen”, hän vastaa Kantolalle Twitterissä.

Anu Kantola puolestaan huomauttaa, että vaikka Smolna ”siistittiin”, niin muun muassa terveysfirmat sotessa ja yritykset yritystukien (tekemättä jääneissä) leikkauksissa pysyivät vahvasti mukana hallituksen politiikassa.

”Mihin perustat tämän, Anu? Huhuihin? Lobbarikohun ydin on siinä, että nyt Suomi on saamassa lobbareiden kirjoittaman hallitusohjelman. Ay-liike kirjoittamassa linjauksia itselleen. Se on suoranaista pilkkaa demokratialle. Edellisissä neuvotteluissa näin ei ollut”, Grahn-Laasonen vastaa.

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

Myös Juhana Vartiainen vaatii näyttöjä terveysfirmojen roolista sote-uudistuksessa.

”Ainakin Smolnassa työskenneltiin tyystin eri tavalla. Mutta onko tuosta sote-terveysfirmojen roolista jotain näyttöä, vai onko se vain hokema? Minäkin olen muutamassa sote-palaverissa ollut, enkä muista tuollaista läsnäoloa. Miten tuo dokumentoidaan?”

Anu Kantola vastaa, että juuri tässä on asian ydin.

”Lobbaus harmaata aluetta joka ei näy, vaikka pitäisi. Yritystukiryhmästä on mukana olleiden kuvauksia ja huono tulos linjassa yritysten tavoitteiden kanssa, sotessa firmojen ajama valinnanvapaus oli vahva tavoite ja poliitikot kertoivat yhteyksistä. Lobbaamisessa ideana on rakentaa omille tavoitteille perustelu johon mahdollisimman moni päättäjä voi lähteä mukaan, siksi valinnanvapaus on ollut terveysfirmojen kärkenä, se kuulostaa kivalta meistä kaikista, mutta samalla avaa markkinoita ja bisnesmahdollisuuksia yrityksille.”

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

Hallitusneuvottelupöydissä istuvat lobbarit ja työmarkkinajärjestöjen edustajat ovat aiheuttaneet kohua tällä viikolla. Torstai-iltana kävi ilmi, että sdp:n toisena neuvottelijana työelämän kehittämistä pohtivassa ryhmässä toimii keskusjärjestö SAK:n johtoryhmän jäsen Saana Siekkinen. Samassa ryhmässä istuvat Vasemmistoliiton edustajina Teija Asara-Laaksonen JHL:stä ja Anu Tuija-Lehto SAK:sta.

Myös vihreiden Elina Moision roolia on ihmetelty ja hän ilmoitti perjantai-iltana, ettei osallistu hallitusneuvotteluihin enää.

Hallitusneuvotteluita vetävä sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi kohua perjantaina toteamalla, että ”lobbarikeskustelu on pyörähtänyt yli äyräidensä”.

Lue lisää:

Uusi käänne lobbarikohussa: Vihreiden Elina Moisio pois hallitusneuvotteluista

Antti Rinne jyrähtää lobbarikohusta: ”Pyörähti yli äyräiden”

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaati lauantaina lobbareita pois Säätytalolta, jossa hallitusneuvotteluja käydään. Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo ja Helsingin yliopiston oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen muistuttivat sunnuntaina, että myös kokoomuksella on historiansa lobbareiden kanssa.

Paloheimo nosti esiin erityisesti kokoomuksen Jyrki Kataisen vetämät hallitusneuvottelut vuonna 2011.

”Six pack -hallituksen ohjelmaneuvottelut olivat kaoottiset ja lobbarit pyörivät Säätytalolla kuin hollituvassa.”

Anu Kantolan tavoin myös Paloheimo muistutti myös sote-uudistukseen liittyneestä lobbauksesta.

Lue myös:

Professorit lobbareista: ”Kokoomuksella on kaikkein vähiten puhtaat jauhot”

Nyt kuittaa Petteri Orpo: ”Lobbarit eivät kuulu hallitusneuvotteluihin”

Lobbarin ulostulo hallitusneuvotteluista: ”Keitä siellä pitäisi olla?”

”Mikä voisi mennä pieleen?” – Hallitusneuvottelupöytiin päässeet lobbarit ja ay-vaikuttajat herättävät ihmetystä

Nyt tuli nimilista: Tässä ovat hallitusneuvotteluiden tärkeiden pöytien johtajat