Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin on laatinut 16 kohtaisen listan kuvaamaan, mitä ihmisoikeusperustainen strategia koronaviruksen torjumiseksi saattaisi merkitä.

”Koronavirusstrategian valinnassa on hylättävä laumasuojan tavoitteluun tai epidemian pelkkään hidastamiseen perustuvat mallit, ja omaksuttava tukahduttamisen tai pysäyttämisen strategia. Tämä on kuitenkin vain yksi askel strategian valinnassa. Ihmisoikeusperusteiseen strategiaan kuuluu myös, että kaikkia epidemian tukahduttamiseksi ehdotettuja keinoja tulee arvioida niiden ihmisoikeusvaikutuksen näkökulmasta”, hän kirjoittaa sekä Perustuslakiblogissa että Eroon koronasta -sivustolla. Koko 16 kohdan lista löytyy kirjoituksesta.

Scheininin mielestä suomalaisessa keskustelussa on aivan liikaa korostunut kaavamainen ajattelu, jonka mukaan tukahduttamisstrategian valinta suoraan edellyttäisi esimerkiksi valmiuslain soveltamisen jatkamista, maan rajojen sulkemista ja tiukkojen oikeudellisesti velvoittavien rajoitusten asettamista ihmisten arkielämälle. Hän kertoo listansa pohjautuvan asioihin, joissa valintoja tulee tehdä ja joissa on osoitettavissa ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävä ratkaisuvaihtoehto.

Ensimmäiseksi Scheinin katsoo, että koronastrategian päätavoitteena tulee olla Suomen kaikkien asukkaiden elämän ja ihmisoikeuksien suojaaminen pysymällä valppaina ja varautuneina suhteessa koronaviruksen uusiin tartuntaryppäisiin.

Toiseksi Scheinin linjaa, että strategiassa tulee antaa erityinen paino riskiryhmien, mukaan lukien vanhukset, suojaamiseen tartunnalta.

”Tämän tulee tapahtua heidän ihmisoikeuksiaan ja ihmisarvoaan kunnioittaen. Kotiin tai huoneeseen sulkemisen sijaan on tarjottava huomiota, tukea, palveluja ja aktiviteetteja sekä erityisesti mahdollisuus tavata läheisiään säännöllisesti ja turvallisesti. ”

Scheinin huomauttaa, että väestön virustorjuntatietoisuuden edistäminen ja ylläpitäminen on ensi sijassa kulttuurinen kysymys, ja viranomaisten tulee edistää sellaisten käytäntöjen vapaaehtoista omaksumista, jossa kukin suojaa paitsi itseään ja läheisiään myös ventovieraita.

Listansa neljännessä kohdassa hän korostaa, että virusta tartuttavien henkilöiden löytäminen on tärkeää tartuntaketjujen nopeaksi pysäyttämiseksi.

”Tartuntatautilain pakkokeinot ovat järeitä ja toissijaisia. Hallituksen strategiassa käytetty sana “eristä” on mielestäni virhe. Eristäminen on tartuntatautilain mukainen kaikkein järein pakkokeino, vapaudenriisto. Se tulee säästää aivan poikkeuksellisiin tilanteisiin. Valistus ja vapaaehtoiset karanteemaiset olosuhteet ovat ensisijainen keino, virallinen karanteeni toissijainen.”

Scheinin mukaan ajatus tartuntajäljitystä toteuttavasta mobiilisovelluksesta tulee hylätä.

”Jos asiassa edetään yksityisyyden suojaa kunnioittaen, kyseessä on altistumisvaroituksen lähettävä mobiilisovellus. Sen tulee olla vapaaehtoinen, ja se pitää rakentaa käyttäjän edun näkökulmasta. Altistumisvaroitusten järjestelmä tulee pitää erillisenä tartuntatautilain mukaisesta jäljitystoiminnasta. Pelkkä muutaman metrin läheisyys ei oikeuta jäljitykseen, koska kyse voi olla vaikkapa kerrostaloasunnon seinänaapurista, jonka kanssa mitään todellista kontaktia ei ole ollut. Sovelluksen todellinen hyöty menetetään, jos yksityisyyden suojaa ei kunnioiteta”, hän kommentoi.

Lisäksi Scheinin linjaa, että suomalaiseen työetiikkaan tarvitaan kulttuurinen muutos: kenenkään ei pidä mennä töihin, kouluun tai joukkoliikennevälineeseen, jos tuntee pienintäkään oiretta hengitystieinfektiosta. Myös julkinen liike tulee muuttaa tartuntaturvalliseksi.

Sen sijaan professori pitää maan rajojen sulkemista perusteettomana.

”Suomeen pyrkiviä matkustajia ei tule erotella lähtömaan tai kansalaisuuden perusteella. Virus tulee Suomeen ihan yhtä hyvin suomalaisen liikematkustajan tuliaisena. On yleisesti ihmisoikeuksien kannalta vahingollista ruokkia myyttiä ulkomaalaisen ihmisen vaarallisuudesta. Sen sijaan on oikeutettua ottaa käyttöön rutiininomaiset vapaaehtoiset käytännöt matkustajien vastaanottamisessa”, hän sanoo.

Hän painottaa vapaaehtoisten toimien ensisijaisuutta. Velvoittavuus voidaan Scheininin mukaan ottaa käyttöön vasta, jos vapaaehtoisesta keinot osoittautuvat riittämättömiksi.

” ’Uuden normaalin’ kulttuuriin saattaa sisältyä joitakin pitempiaikaisia tai jopa pysyviä rajoituksia, jotka on syytä säätää oikeudellisesti velvoittavina. Niiden on perustuttava tutkittuun tietoon mm. siitä, mihin asti suojautumis- ja suojaamistoimien avulla pärjätään, ja millaisissa tilanteissa ne on arvioitava riittämättömiksi.”

Scheinin korostaa, että jos ja kun julkisia kokoontumisia rajoitetaan, on turvattava uudet ja mielekkäät muodot perusoikeuksien toteutumiselle.

Lisäksi hän painottaa syrjinnän kieltoa.

”Ei riitä, etteivät rajoitustoimet ja muut viranomaisten päätökset ole itsessään ja välittömästi syrjiviä. On myös otettava huomioon välillisen syrjinnän mahdollisuus, ennestään esiintyvien eriarvoisuuksien korostuminen ja kertautuminen sekä moniperustaisen syrjinnän erityistilanteet. ”

Lue seuraavaksi: