Suomi on Maailman talousfoorumin tuoreen raportin mukaan maailman 8. kilpailukykyisin maa. Silti Suomi kyntää pitkäkestoisessa taantumassa, työttömyys kasvaa kohisten ja matala investointiaste saa kysymään, uskovatko edes suomalaiset Suomeen.

Mistä tämä johtuu?

– Jaa-a, istun tässä juuri kirjoittamassa artikkelia aiheesta ja tämä on hyvä kysymys. Onko sinulla aikaa ja tilaa pohdinnalle? kysyy Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen professori Paul Lillrank.

Uuden Suomen haastattelussa Lillrank perkaa Maailman talousfoorumin rankingin, lyttää köyhyyttä aiheuttavat asuntomarkkinat ja antaa pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) anteeksi sen, ettei tämä aio puuttua maatalouden rakenteeseen.

Suomen 8. sija Maailman talousfoorumin WEF:n kilpailukykyrankingissa kertoo Lillrankin mukaan siitä, että täällä tehdään monia asioita oikein. WEF:n rankkaus perustuu 12-kohtaiseen mittariin, joista Suomi on maailman kärkimaa terveyden ja peruskoulutuksen sekä julkisia instituutioita ja korruptiota kuvaavissa pilareissa. Maailman kakkoseksikin Suomi yltää korkeakoulutuksessa ja innovaatioissa.

– Mutta jos nämä ovat merkittäviä tekijöitä, niin miksi erinomainen Suomi on nyt niin suurissa taloudellisissa vaikeuksissa? Eikö tässä infrassa ole vääntömomenttia? professori kysyy retorisesti.

Ne toiset asiat, joita WEF:n rankingissa mitataan – ja joissa Suomi menestyy huonosti – ovat sitten Lillrankin mukaan täsmällisimpiin sääntöihin, regulaatioihin, sopimuksiin ja järjestelmiin perustuvia tekijöitä.

– Vaikutus investointihalukkuuteen: tällä mittarilla mitattuna Suomi on WEFin tilastoissa sijalla 70. Tai miten kauan kestää perustaa yritys, missä Suomen sijoitus on 79. Tai miten verot ja tukiaiset kannustavat työntekoon: sija 109. Kotimarkkinoiden kilpailun intensiivisyys: sija 89. Ja sitten palkkojen joustavuus, jossa Suomi on hännän huippu, sijalla 140, listaa Lillrank Suomen huonoja sijoituksia.

Hän korostaa, että lopputuloksen eli Suomen kilpailukyvyn kannalta verotuksen kannustavuus tai se, miten kauan kestää perustaa yritys eivät ole merkityksellisempiä kuin terveydenhuoltojärjestelmä tai koulutus. Mutta toisenlaiseen järjestykseen nämä tekijät voidaan silti muuttaa.

– Kun mietitään, miten asioita tieteessä selitetään, on kaukaisia ja läheisiä selittäjiä - latinaksi: causa remota ja causa proxima.

– Tässä jatkumossa koulutus on aika kaukana. Sote tulee ehkä vähän lähemmäksi, koska kun ihmiset ovat terveitä ja pääsevät nopeasti hoitoon, he pystyvät tekemään paremmin töitä. Kaikkein läheisin seikka on tehokas oikeuslaitos, eli sopimusoikeus takaa sitovat sopimukset. Eihän kukaan halua bisnestä tehdä, jos sopimuksia pitää vahvistaa mafialla ja polvilumpioita murskaamalla!

Lillrankin pääteesi onkin, että ne asiat, joissa Suomi pärjää WEF:n rankingissa huonosti, ovat itse asiassa läheisiä selittäjiä. Jähmeää järjestelmää Lillrank kuvaa “raskaaksi kanneksi” tai “märäksi viltiksi”, joka lannistaa taloudellista toimeliaisuutta. Selkein esimerkki on Lillrankin mukaan juuri palkkojen joustavuus.

– On aika helppo nähdä, että jos palkat eivät jousta tai joustavat vain ylöspäin, niin pk-yritykset saavat pitkään miettiä, että palkkaavatko. Vaikutus on suora, sitä ei tarvitse arvuutella samalla tavalla kuin koulutuksen ja taloudellisen menestyksen välillä olevaa monimutkaista mekanismia.

”Yleissitovuus on Gordionin solmu”

Lillrank katsookin, että Suomessa luodaan aivan poikkeuksellisen hyvät edellytykset, mutta jäykkä järjestelmä tukahduttaa menestymisen.

– Meillä on erinomaiset mahdollisuudet, mutta se ei riitä. Sen osoittaa se, että meillä näitä mahdollisuuksia on ollut jo kauan. Miksi nämä syyt eivät ole ehkäisseet Suomen joutumista tällaiseen taloudelliseen kurimukseen? Missä ne kaikki Pisa-tutkimusten menestysoppilaat nyt ovat?

Lillrank kaipaakin radikaaleja uudistuksia Suomeen. WEF:n rankingin huonot tulokset osoittavat hänen mukaansa, minne uudistuksia tulisi kohdistaa.

– Jos kysytään, mitä Suomen tulisi tehdä, niin ilmiselvä johtopäätös on se, että pitää aloittaa niistä tekijöistä, joissa menee huonosti ja niistä, jotka ovat causa proxima -syitä, läheisiä selittäjiä. Kun WEF:n tuloksia katsotaan kääntäen, niin poliittisen ohjelmanhan näistä saa!

Uudistamisen Lillrank aloittaisi itse yleissitovuuden lopettamisesta. Yleissitovuus on professorin mukaan keskeisin syy sille, miksi Suomi on palkkajoustavuudelle mitattuna WEF:n kilpailukykyrankingissa maailman surkein. Samaa esitti Uuden Suomen haastattelussa hiljattain kokoomuslainen kansanedustaja Juhana Vartiainen.

– Yleissitovuus on Gordionin solmu, joka pitäisi Aleksanteri Suuren miekalla katkaista yhdellä sivalluksella, Lillrank sanoo.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen Lillrank arvioi etenevän oikeaan suuntaan ja tukee hallitusta, vaikka ei ole eläessään äänestänyt Keskustaa. Hallituksen poukkoilu yhteiskuntasopimuksen ja pakkolakien välillä on herättänyt arvostelua, mutta niistä professori ei piittaa.

– Kun en ole poliitikko, en anna tyylipisteitä. Joku voi sanoa, että hallitus toimii kömpelösti ja tyylittömästi, mutta so what. Voin antaa Sipilälle jopa anteeksi, jos neljän seuraavan vuoden aikana ei kajota maatalouteen. Sen aika on sitten joskus.

Historia opettaa – ”Kirjoitus on seinällä”

”Poliittista jätinää” Lillrank sanoo kuitenkin seuranneensa kasvavalla ahdistuksella. Hän epäilee, että Suomen on ensin upottava syvemmälle suohon ennen kuin merkittäviä uudistuksia ryhdytään tekemään. Hän viittaa Ruotsiin, Intiaan ja Kiinaan, jotka kaikki tekivät suuria talousuudistuksia vaikeissa historiantilanteissa.

Ruotsia kohtasi 1800-luvun alkupuolella poikkeuksellinen maastamuutto, jonka aikana 1,5 miljoonaa ruotsalaista pakkasi tavaransa laivoihin ja lähti Pohjois-Amerikkaan paremman elämän perässä. Tähän reagoitiin taloutta vapauttamalla.

– 1864 ammattikuntalaitos purettiin, säätyjen ja kirkon etuoikeudet ja muu regulaatio purettiin ja yrittäjät saivat vapauden yrittää. Parin vuosikymmenen jälkeen Ruotsissa oli pari tusinaa globaalin tason yritystä kuten Nobel dynamiiteissa, L M Ericsson puhelimissa ja Volvo autoissa. Kohta Ruotsi oli yksi maailman rikkaimmista maista. Tämä on aivan ekstraordinäärinen menestystarina, jonka alkukohta oli 1864 talouden vapauttaminen.

Vastaavanlainen käännekohta Kiinalle oli hänen mukaansa vuonna 1990, kun maan silloinen johtaja Deng Xiaoping sanoi, että rikastuminen on kunniakasta. Samoihin aikoihin Intia joutui panttaamaan koko valtiollisen kultavarantonsa, jotta maa saisi rahoitusta.

– Manmohan Singh tuli valtiovarainministeriksi ja sittemmin pääministeriksi, joka isolla luudalla lakaisi pois taloudellisen toimeliaisuuden esteitä pois häiritsemästä. The rest is history, Lillrank toteaa.

– On hyvä muistaa, että kun 2008 Lehman Brothersista alkanut finanssikriisi iski, kaikki huusivat, että miksei tästä varoitettu. No nyt voi sanoa, että on varoitettu. Vielä pääministeriä myöten. Monet ekonomisti esittivät varoituksia, mutta reaktio oli: ”Öö, ei tässä mitään vielä… Kasvu hoitaa”. Kirjoitus on seinällä, niin kuin Raamatussa sanotaan. Mutta kuka haluaa sen lukea?

”Ei mitään järkeä että räystäskorkeutta mietitään kaksi vuotta”

Toinen asia mistä Lillrank on erityisen huolestunut, on asuntomarkkinatilanne. Erityisen vaikutuksen häneen teki köyhyystutkija, hyvinvointisosiologian professori Juho Saaren löydös asuntojen hintojen vaikutuksesta suomalaiseen köyhyyteen.

– Olin vain, että ohoh! Mutta kun sitä tarkemmin ajattelee, niin näinhän se on. Ihmiset saavat sossusta sen verran rahaa, että sillä pitäisi pärjätä. Mutta jos kämpästä joutuu maksamaan 600–700 vuokraa, he joutuvat leipäjonoon, koska vuokran jälkeen eivät enää rahat riitä.

Lillrank viittilöi suoraan VTT:n toteuttamaan tutkimukseen, jonka mukaan uuden asunnon hinnasta verojen ja muiden veroluonteisten maksujen osuus on 40–45 prosenttia. Kaavoituksen pikkutarkat säädökset saavat nekin professorin puheen tahdin kiihtymään.

– Ei mitään järkeä, että joku virkamies miettii kaksi vuotta, mikä olisi sopiva räystäskorkeus ja mitä pintamateriaalia saa käyttää. Ihmisten pitäisi saada rakentaa, miten he haluavat. Yleiskaava pitää tietysti olla, missä menee putket ja tiet.

Asuntomarkkinoihin puuttuminen on tärkeää siksikin, että Suomi on jälleen kaupungistumassa. Syrjäseudut tyhjenevät isompiin kaupunkikeskuksiin. Lillrankin mukaan kehitys on sinänsä myönteistä, että se mahdollistaa uudella tavalla palvelumarkkinoiden kehittymisen ja luo uusia innovaatioita.

– Ja jos ei saada kämppiä ihmisille, niin eihän palvelumarkkinoiden syntyminen tule tapahtumaan. Nyt Sipilälle sellaisia terveisiä, että laita ensiksi työmarkkina-asia kuntoon, koska ihmisille pitää olla duunia ja sitten seuraavaksi asuntopolitiikka, koska ihmisten pitää asua siellä, missä on töitä. Siinäkin pitäisi olla jokin iso leka hommissa. Kertarysäyksellä pitäisi siivota kartellit ja kaavoitus pitäisi muuttaa kokonaan.