Perussuomalaisten kansanedustajien kommenttien julkinen puiminen väsyttää jo PS-ryhmän puheenjohtajaa Pirkko Ruohonen-Lerneriä.

Viime viikolla kansanedustaja Jussi Halla-ahon Kreikka-kommentti ja tänään kansanedustaja James Hirvisaaren (ps.) "persu"-sanan vertaaminen "jutkuun" ja "nekruun".

- Ei tässä ole mitään, mihin ryhmän pitäisi puuttua. Yksi edustaja on polttanut päreensä ja kirjoittanut kiukkuisen kirjoituksen, Ruohonen-Lerner sanoo Uudelle Suomelle.

- Nämä ovat jonnin joutavia juttuja, joista tehdään valtavalla julkisuudella valtakunnan puheenaiheita. Tärkeämpiäkin aiheita olisi.

Ruohonen-Lernerin mielestä Hirvisaaren kirjoitus edustaa hänen henkilökohtaisia ajatuksiaan ja ne perustuvat Hirvisaaren huonoille kokemuksille toimittajien kanssa.

- Meillä on 39 edustajaa ryhmässä, ja kaikilla on omat kokemuksensa toimittajista.

James Hirvisaari kirjoitti tänään Uuden Suomen Puheenvuorossaan, ettei hän pidä sanan "persu" käytöstä perussuomalaisista puhuttaessa. Hirvisaari kokee sanan ilkeänä, ja sen käytön olevan tietoinen loukkaus perussuomalaisia kohtaan.

Hirvisaari antaa myös täyslaidallisen eduskunnassa työskentelevien toimittajien suuntaan. Kansanedustaja kuvailee eduskuntatoimittajia "hyeenoiksi"

- Demokraattisesti vaaleilla valituilla kansanedustajilla on vastassaan röyhkeä, ylimielinen ja valehteleva roskajoukko, Hirvisaari kirjoittaa ja kertoo, ettei arvosta "pennin vertaa" eduskuntatoimittajia.

Ruohonen-Lerner ei pidä Hirvisaaren purkausta eduskunnan sääntöjen vastaisena. Esimerkiksi eduskunnan valehtelu-sanan käyttökielto koskee hänen mukaansa vain suuren salin työskentelyä ja kansanedustajia.

- Kuppilassa voi sitten jo käyttää värikkäämpää kieltä.

Eduskuntaryhmänsä kansanedustajien kommenttien ruotimisen sijaan Ruohonen-Lerner keskittyisi julkisuudessa mieluummin oppositiopolitikointiin.

- Tämän alle on jäänyt hallituksen kuntauudistus ja talousarvion valtionosuuksien leikkaaminen. Jos se toteutuu, useiden kuntien veroprosentti nousisi 1-2 prosenttiyksikköä ensi vuonna, Ruohonen-Lerner sanoo esimerkkinä.