Tuore puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) otti vahvasti kantaa Lemmenjoen harjoituksen tapahtumiin Yleisradion aamutelevisiossa tiistaina.

Karjalan lennoston entinen komentaja sai tiistaina tuomion käytöksestään harjoituksess a. Hänen katsottiin syyllistyneen esimiesaseman väärinkäyttöön, palvelusrikokseen ja kunnianloukkaukseen sekä olleen lisäksi siinä määrin päihtynyt osan aikaa harjoituksesta, että hänen palveluskykynsä oli alentunut. Tuomion sai myös lennoston komentajan kurinpitoesimiehenä toiminut ilmavoimien ex-komentaja.

”On selvää, että tämän sortin ryyppääminen ja rellestäminen ei tämän päivän puolustusvoimiin kuulu”, Kaikkonen sanoi Ylellä.

Lue myös: ”Homorunkkarit, Suomen paskin kaupunginjohtaja” – Lemmenjoesta tuomio lennoston ja ilmavoimien ex-komentajille

Ministerin mukaan asian olisi pitänyt olla selvä jo aiemmin, mutta Lemmenjoki saa hänen mukaansa toimia viimeisenä varoituksena puolustusvoimien väelle.

”Viimeistään nyt täytyy pitää huoli, että tämäntapaista toimintaa ei puolustusvoimissa tapahdu.”

Kaikkonen uskoo, että asia on käsitelty puolustusvoimien henkilöstön kanssa jo ennen hänen nimitystään.

”Mutta jos se jollekin vielä epäselvää on, niin kerrotaan vielä, että tällainen peli ei vetele”, ministeri sanoi.

LUE MYÖS:

HS: Puolustusministeri keskusteli Sauli Niinistön kanssa – presidentti halusi tietoa Lemmenjoen tapahtumista

Lemmenjoen tapahtumat: Ilmavoimat käytti 9600 € – ostoslistalla Jaloviinaa, Ifolor-kuvakirjoja ja hautakynttilä