Kuopiolaisen pienpanimon RPS Brewingin panema, Donald Trumpinja Vladimir Putinin tapaamisen kunniaksi brändätty olut on saapunut tällä viikolla kauppoihin ympäri Suomen.

Panimo on valmistanut Helsinki Summit 2018 Special Edition -olutta noin 10 000 pulloa. Lager-oluen etiketissä kaksi hahmoa ovat aloittamassa kivi, paperi ja sakset -peliä, josta itse panimokin on saanut nimensä (englanniksi peli on rock-paper-scissors). Etiketissä lukee teksti Let's settle this like adults.

RPS Brewingin toimitusjohtaja Samuli Huuhtanen kertoo, että panimo on joutunut myymään kaupoille ei-oota miltei heti sen jälkeen, kun sana erikoiserästä alkoi levitä. Ensimmäiset artikkelit tuotteeseen liittyen julkaistiin viime viikolla. Mediahuomio on ollut hurjaa ja sitä on tullut myös kansainvälisesti.

–Russia Today otti yhteyttä jo alkuvaiheessa viime viikolla. Se oli hyvin jännittävää. En ole kovin paljon seurannut kyseistä mediaa, mutta suhtautuminen vaikutti siltä, että toimittaja on ymmärtänyt asian huumorin ja kysymyksetkin oli tehty vähän kieli poskessa. Toinen venäläinen tv-kanava tuli Helsingistä meille Kuopioon kuvaamaan ohjelmaa 1,5 tunniksi, Huuhtanen kertoo.

RPS Brewingin erikoisolut on näyttänyt saaneen nostetta kuin itsestään. Huuhtasen mukaan huomion eteen on tehty myös paljon töitä.

–Olemme tiedottaneet asiasta joka puolelle niin paljon kuin olemme ehtineet. Olemme twiittailleet presidenteille ja postittaneet näytteitä. Olemme yrittäneet saada myös kansainväliselle lehdistölle tiedon ja tehneet mahdollisimman hyvännäköiset materiaalit sosiaalista mediaa ajatellen, Huuhtanen kertoo.

RPS Brewingin taustalla oleva yritys valmistaa myös kahvia, josta tehdään Trumpin ja Putinin logolla varustetttu erikoiserä. Lisäksi yritys on teettänyt aiheesta t-paitoja.

Lue laajempi juttu Kauppalehdestä.