Henkilötunnus toimii it-järjestelmissä yksilöimisen välineenä: vahva sähköinen tunnistaminen tapahtuu tällä hetkellä keskitetysti henkilötunnuksen perusteella. Henkilötunnusta hyödynnetään tänä päivänä myös yleisesti puhelin- ja toimipisteasioinnissa niin, että henkilöltä kysytään henkilötunnusta ilman henkilöllisyyden todentamista.

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa mainitaan yksi uudistustavoite eli luopuminen henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuudesta.

Muitakin syitä henkilötunnuksen uudistamiselle on. Henkilötunnuksen muodosta johtuen mahdollisia tunnuksia on rajallinen määrä, mikä voisi tulevaisuudessa aiheuttaa ongelmia niiden riittävyydelle. Lisäksi nykykäytäntö ei mahdollista henkilötunnuksen myöntämistä Suomessa tilapäisesti oleskeleville tai asioiville.

Valtiovarainministeriön alainen työryhmä on selvittänyt uudistustarpeita. Työryhmä julkaisi joulukuussa 2018 kommentoitavaksi väliraportin. Siinä esitellään vaihtoehtoisia malleja siihen, miten laajoja muutoksia henkilötunnukseen on mahdollista toteuttaa. Työryhmä ottaa tarkemmin pohdintaan toimikauden lopulla uudistuksen vaikutusten arvioinnin.

Työryhmä laatii ehdotuksen henkilötunnuksen kehittämisestä, henkilön yksilöivästä tunnuksesta, sen hallintamallista ja uudistuksen aikataulusta.

Työryhmän johtoryhmän puheenjohtajana toimii jatkossa lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara.