Pekingiltä voidaan odottaa rohkeita mutta riskaabeleja talouspoliittisia ratkaisuja samoin kuin kovenevaa ulkopoliittista viestintää, kirjoittaa Janne Suutarinen. Röyhkeät sivallukset Yhdysvaltoja kohtaan kertovat joko aidosta tai taktisesta itsevarmuudesta.
Viime aikoina on pitkästä aikaa spekuloitu Kiinan talouden romahtamisella. Monen tekijän summana talouskasvu näyttää jääneen sutimaan koronakuopan laidalle pääsemättä tuttuun vauhtiinsa.
OSALLISTU KESKUSTELUUN
Piilota