Yhdysvaltojen suurin sanomalehti, USA Today, on julkaissut 25 ruotsalaisen tutkijan ja lääkärin mielipidekirjoituksen, jossa he varoittavat Yhdysvaltoja seuraamasta Ruotsin koronapolitiikkaa.

”Älkää tehkö, kuten me teimme”, tutkijat ja lääkärit vetoavat amerikkalaisiin.

”Se ei toimi.”

Tiedemiehet ja lääkärit muistuttavat kirjoituksensa aluksi, että Ruotsia on pidetty edelläkävijänä ihmisoikeus-, pakolais- ja ilmastopolitiikassa. He toteavat, että Ruotsi on herättänyt maailmanlaajuista kiinnostusta omalla ”kevyemmällä” suhtautumisellaan koronapandemiaan. Yhteiskuntaa ei ole suljettu, virusta on torjuttu lähinnä vapaaehtoisuuteen nojaten.

Ruotsin malli on herättänyt kiinnostusta Yhdysvalloissa. ”Ollaan kuten Ruotsi” -sloganeita on esiintynyt katumielenosoituksissa.

”Kuitenkin niillä alueilla, joilla on otettu löysempi ote, kuolinluvut ovat nousseet”, tutkijat muistuttavat.

”Yhdysvalloissa sellaiset alueet, joilla rajoituksia on purettu, ovat alkaneet kärsiä. Sama ilmiö näkyy maailmalla muissa maissa.”

”Mysteerinen” valinta koronan torjunnassa

Tutkijat pitävät Ruotsin terveysviranomaisten koronastrategiaa mysteerinä.

”Monissa muissa maissa tämä strategia hylättiin nopeasti, kun kuolemantapausten määrä alkoi kasvaa. Rajoitusten purkua hidastettiin. Mutta Ruotsi on pysynyt uskollisena oman valintansa suhteen.”

Tutkijat ihmettelevät sitä, miksi viranomaisten mukaan Ruotsissa lasten pitää edelleen käydä koulua, miksi testaamisen merkitystä on vähätelty ja miksi esimerkiksi kasvomaskien käyttöä ei pidetä kovin tärkeänä.

”Viranomaisten tavoitteena ei ole ollut epidemian tukahduttaminen vaan lähinnä sen hidastaminen tavalla, joka ei häiritsisi terveyshuoltojärjestelmää”, tieteentekijät ja lääkärit arvioivat.

Kuinkas sitten kävikään?

Ruotsin terveysviranomaisten omien tutkimusten mukaan tällä hetkellä vähän alle 10 prosentilla ruotsalaisista on viruksen vasta-aineita kehossaan. Tämä ei ole lähelläkään tavoiteltua laumaimmuniteetin tasoa.

Samaan aikaan ruotsalaiset kuolevat koronaan huolestuttavan suuressa määrin. Koronakuolemien määrä suhteutettuna väestöön on Ruotsissa korkeampi kuin Yhdysvalloissa – 556 kuolemaa miljoonaa henkeä kohden, kun Yhdysvalloissa se oli 425 miljoonaa henkeä kohden heinäkuun 20 päivänä.

”Ruotsin koronakuolemien määrä suhteessa väestöön on myös neljä ja puoli kertaa korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa”, tutkijat raportoivat.

”Ruotsin valitsema strategia on johtanut kuolemiin, suruun ja kärsimykseen. Eikä ole mitään merkkejä siitä, että Ruotsin talous olisi pärjänny muita maita paremmin. Olemme antaneet esimerkin muulle maailmalle siitä, miten tappavan taudin kanssa ei tule menetellä. Älkää tehkö kuten me”, tutkijat ja lääkärit varoittavat USA Today:n mielipidekirjoituksessaan.