Kaiken kaikkiaan yli 70 miljoonaa tuotetta punalaputetaan vuosittain ja myydään alennettuun hintaan, S-ryhmä kertoo.

S-ryhmä laajensi ”punalaputettujen” tuotteiden käytäntöä koko Suomeen kesällä 2017. Viimeisten iltatuntien aikaan asiakas saa 60 prosentin alennuksen tuotteista, joiden päiväys on menossa vanhaksi. Ennen ilta-alea punalaputetut tuotteet ovat 30 prosentin alennuksessa.

LUE MYÖS: Ruokahävikille löytyy kesätauollakin ottajia – ”Ruoka ei päädy roskiin”

Alun perin HOK-Elannon Alepoissa kokeiltiin vuonna 2015 myydä kello 21 jälkeen punaisilla 30 prosentin aletarroilla laputetut tuotteet 60 prosentin alennuksella.

”Ilta-alen aloittamisen jälkeen hävikki väheni useissa myymälöissämme jopa yli 10 prosenttia ja taso on pysynyt siitä saakka”, sanoo tiedotteessa suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän vähittäiskaupasta.

Ilta-ale alkaa tyypillisesti iltayhdeksältä, mutta esimerkiksi vuorokauden ympäri auki olevissa myymälöissä ale saattaa alkaa klo 22.

S-ryhmän mukaan ostetuimpia punalapputuotteita ovat erilaiset pakatut liha- ja kalatuotteet, kuten lohifilee tai lehtipihvi.

”Liha ja kala muodostavat 70 prosenttia aletuotteiden myynnistä. Myös leipää, pullaa ja maitotuotteita tarttuu ostoskoreihin ilta-alessa”, S-ryhmä kertoo.

K-kauppias: ”Laputtaminen on kaksipiippuinen juttu”

Kauppiaasta riippuen myös K-kaupoissa käytetään aletarroja. Teemu Tikkala, toinen K-Supermarket Torpparinmäen kauppiasveljeksistä kertoi muutama vuosi sitten Kauppalehdessä, että tarroittamista on jouduttu vähentämään, sillä aletarrat aiheuttavat omanlaisensa ongelman: jotkin tuotteet eivät käykään enää kaupaksi kuin aletarralla, ja it-järjestelmä ei osaa riittävän hyvin erottaa sitä, että vain laputettuina kaupaksi käyvät tuotteet eivät välttämättä ole järkeviä tuotteita pitää valikoimassa.

LUE MYÖS: Ministeriltä tiukka linja Pirkka- ja Rainbow-tuotteisiin: ”Kauppa otti niskalenkin – halvan ruoan maksaa aina joku”

”Laputtaminen on kaksipiippuinen juttu. Pyrimme siihen, ettei jouduttaisi laputtamaan. Se on tavallaan turhaa työtä, ja kyse voi olla tuotteesta, jota asiakas ei välttämättä halua ostaa kuin alennuksella", Tikkala sanoi.

LUE MYÖS: S-ryhmä hehkuttaa ”punalappuisia” -60% -tuotteitaan: ”Vauhdittanut hävikkitalkoita”

Juttua korjattu 18.7.2019 klo 14:50: Jutussa kerrottiin aluksi virheellisesti, että S-ryhmän alekäytäntö olisi tapahtunut tänä kesänä.