Kainuussa sähkönjakelu on takkuillut aina viime vuoden lopusta asti. Kainuun sähköverkkoyhtiö Loiste on kuvannut tilannetta suurhäiriöksi. Torstaina enimmillään on ollut sähköttä noin 3 100 asiakasta.

–Sähkökatkosalueella oleskelevien on tarpeen varautua hankkimalla juomavettä, ruokaa ja paristoja otsalamppuihin sekä radioihin. Myös naapuriavusta on syytä pitää huolto häiriöalueella, Loiste tiedotti keskiviikkona.

Tänään torstaina yhtiö opastaa verkkosivuillaan, kuinka varaudutaan pitkään sähkökatkoon.

Aamulehti kertoo, että noin 2400 asukkaan Hyrynsalmen kunnalla on evakuointisuunnitelmat valmiina. Kunnanjohtaja Heimo Keränen sanoo, että pahimmillaan sähköt ovat olleet poikki neljänä perättäisenä päivänä.

Sähkökatkoksista kertoi myös vasemmistoliiton presidenttiehdokas, suomussalmelainen Merja Kyllönen omassa uudenvuodenvideossaan Facebookissa.

–Täällä on eletty 3 vuorokautta ilman sähköä, parhaimmissa paikoissa pidemmin. Tänä päivänä virtaa rupesi tulemaan, Kyllönen kertoi uudenvuodenpäivänä.

–Se on aika hyvin muistuttanut niistä perusasioita, mitkä asiat elämässä on tärkeitä. Se huoltovarmuus, että on lämpöä, on virtaa, ruokaa ja vettä. Se tahtoo tässä meidänkin kotimaassa unohtua, kun useimmiten vettä tulee hanasta ja sähköä pistorasiasta.