Suomen talouden kasvu ei voi pidemmän päälle olla ilmaisen työn varassa, viestii SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vastauksena Etlan tutkijoiden esitykseen uusista kiky-toimista.

Eloranta on samoilla linjoilla kuin keskusjärjestön suuren toimijan Teollisuusliiton Riku Aalto, jonka mukaan ”palkattomalla talkootyöllä” kuten kiky-sopimukseen kuuluneella työajan lisäyksellä ei ratkaista Suomen kohtaloa.

LUE MYÖS: Ay-väki ihmettelee kiky-tutkimusta – Riku Aalto: ”Palkattomalla talkootyöllä ei ratkaista Suomen kohtaloa”

Eloranta huomauttaa, että työmarkkinoilla on viime vuosina tehty ratkaisuja, joissa työtekijäosapuoli on kantanut vastuuta Suomen talouden tilanteen parantamiseksi.

”Taloustilanne on parantunut, eikä Suomen kasvu voi olla pidemmän päälle ilmaisen työn varassa. SAK:n hallituksen jäsenet tuovat kentältä vahvaa viestiä, että kiky-sopimuksen mukana tulleet lisätunnit ilman palkkaa koetaan erittäin epäreiluiksi”, Eloranta sanoo tiedotteessa.

Liittokierros on alkamassa lähiviikkoina, ja Eloranta toivoo, että tulevat sopimukset turvaavat palkansaajan ostovoiman kasvun ja työelämän laadun parantumisen.

”Työllisyyden nosto on hyvä ja tavoiteltava asia, mutta numerot eivät kerro kaikkea. Kukaan ei halua Suomeen työssä käyvää köyhälistöä. Työllä on tultava toimeen ja sosiaaliturvan oltava kohtuullinen”, Eloranta sanoo.

Eloranta kertoo ihmettelevänsä ”elinkeinoelämän leikkausintoa, joka tuntuu koskevan erityisesti tarpeellista sosiaaliturvajärjestelmää”.

”Ratkaisu ei ole, että ne, joilla on vähiten, luovuttavat vielä lisää omistaan.”

”Kasvua syntyy vain investoimalla teknologiaan ja ihmisiin, ei jatkuvalla säästämisellä ja leikkaamisella”, hän jatkaa.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaistussa raportissa arvioidaan, että kiky-sopimus kaikkiaan lisäsi työllisyyttä 20 000–42 000 hengellä. Sopimukseen kuuluneen vuotuisen 24 tunnin työajan pidennyksen osuus työllisyyden parantumisesta oli noin 40 prosenttia, Etla arvioi. Työajan pidennys oli työntekijöille palkaton, joten se nosti Suomen laskennallista kilpailukykyä.

LUE LISÄÄ: Etla: Kivuliaaksi koettu kiky toi jopa 42 000 työllistä – vastaavia toimia tarvitaan lisää

Työajan pidennyksestä eli siitä, pysyykö pidennys myös uusissa työehtosopimuksissa, odotetaan syksyn liittokierroksen kiistakapulaa. LUE LISÄÄ: SAK-pomo: ”Kikyn tunkio vielä höyryää” – Työajan pidennys repii järjestöjä