Müncheniläinen Semic RF on luonut sovelluksen, jolla voi suorittaa pikaisen koronavirustestin, Reuters uutisoi. Sovelluskehittäjän mukaan testin valmistuminen kestää vain kolme minuuttia. Lisäksi se tunnistaa taudinkantajan 95 prosentin varmuudella.

Taudin havaitsemisen periaate on erikoinen, sillä sovellus luottaa silmästä otettuun kuvaan. Menetelmän taustalla on havainto, jonka mukaan koronavirustartunnan saaneella henkilöllä ilmenee punoittavat silmät. Englanniksi tästä käytetään termiä ”pink eye”.

Yhtiön toimitusjohtaja Wolfgang Gruber kertoi Reutersille, että sovellus osaa havaita juuri oikein covid-19-tautiin yhdistetyn vaaleanpunaisen sävyn kuvatun kohteen silmästä.

Testattu henkilö saa puhelimeensa qr-koodin, jota hän voi käyttää testituloksen esittelemiseksi. Tarkoituksena olisikin, että sovellus päätyisi kaupalliseen käyttöön, jolloin esimerkiksi tapahtumien järjestäjät voisivat tarkistaa osallistujien tartuntatilanteen.

Ihan ilmaiseksi sovellusta ei pääsisi käyttämään, vaan sen yrityksille suunnatuksi kuukausihinnaksi on suunniteltu 480 euroa. Myöhemmin sen olisi tarkoitus saapua myös yksityisille käyttäjille, mutta tämän tilauksen hintasuunnitelmista ei ole vielä kerrottu.

Yhteistyössä yhdysvaltalaisten kollegojen kanssa luotu sovellus odottaa nyt viranomaisten hyväksyntää. Tarkoituksena olisi, että se olisi käytettävissä toukokuun loppupuolella.