Ismo Leikola voitti Maailman hauskin ihminen -kisan.Kuva: Kuvakaappaus: Laugh Factory/ORA.tv

Koomikko Ismo Leikolan voitto kansainvälisessä stand up -kilpailussa vaikuttaa koko alaan Suomessa, arvioi näyttelijä ja stand up- koomikko Ilari Johansson.

–Kyse on marginaalisesta lajista. Nyt se saa varmasti huomiota, Johansson sanoo Uudelle Suomelle.

16 vuotta stand up -komiikkaa tehnyt Johansson kertoo ihmisten sanoneen ensimmäiset seitsemän vuotta hänen urallaan, että laji ”ei tule toimimaan Suomessa”. Silloin tällöin nykyäänkin sanotaan, että ilmiö on ohimenevä.

–Ei se ihan vielä ole mennyt ohi. Nyt koko alakin saa positiivista tunnustusta ja huomiota, niin onhan se loistava juttu, Johansson sanoo.

Hän arvioi, että Suomessa on vielä paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä nähneet stand up -esitystä. Hän uskoo, että Leikolan voitto ja sen saama huomio saattavat kannustaa ihmisiä katsomaan stand upia.

Maailmalla on kiinnostuttu muistakin suomalaisista hevibändeistä muutamien menestyttyä maailmalla. Johansson uskoo, että sama ilmiö saattaa käydä myös komiikassa.

–Voihan se auttaa huomiossa. Aikahan sen näyttää vasta, hän toteaa.

Johansson pitää Maailman hauskin ihminen –kilpailua ponnahduslautana, ja toivoo, että voitto tuo Leikolalle lisää keikkoja ulkomailla.

Leikola osallistui ainoana suomalaisena yhden Los Angelesin suurimmista komediaklubeista, Laugh Factoryn, järjestämään stand up -kilpailuun. Ylivoimaisesti kisan voittanutta Leikolaa äänesti netissä melkein 160 000 ihmistä.

–Pirun hienoa kaikin puolin. Ismo on tehnyt paljon töitä sen eteen. Yrittänyt ja ollut ulkomailla. Se on ihan loistavaa, että tällaisen pystin saa. Ei siinä voi muuta sanoa kuin jee jeetä, Johansson kommentoi.

–Varmasti ansaittua, hän lisää.

Johansson tuntee Leikolan vuosien takaa ja kuvaa tätä ohimennen kaverikseen. Hän on kiertänyt Leikolan kanssa samoja keikkalavoja noin 10 vuotta ja tehnyt kiertueita yhdessä.

–Autossa on useampia kilometrejä yhdessä istuttu. Ollaan vähän niin kuin bändikaverit, jotka samassa orkesterissa soittaa. Vähän samanlaista. Ollaan tehty yhteisiä show´ta, Johansson sanoo.

Suomen stand up -ala on muuttunut Johanssonin mukaan valtavasti sinä aikana kun hän on ollut alalla eli noin 16 vuoden aikana.

–Stand up –koomikkoja oli silloin ehkä viisi tai kuusi. Klubeja oli ehkä kolme. Nyt niitä on noin sata, Johansson nauraa.

Lajin kasvu johtuu isolta osin internetistä.

–Tietoisuus lajista on muuttunut täysin. Ala on muuttunut järjettömästi, räjähtänyt täysin. Kilpailu ja vaatimustaso ovat kasvaneet, hän toteaa.