Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen arvostelee pääministeri Juha Sipilän (kesk) päätöstä antaa eduskunnalle tiedonanto ”poliittisena teatterina”.

Sipilä ilmoitti torstaina, että hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon työllisyyspolitiikasta. Osa työllisyyspolitiikkaa on niin sanottu irtisanomislaki, jolla halutaan helpottaa henkilöperusteista irtisanomista pienissä yrityksissä. Tiedontanto tarkoittaa, että eduskunta keskustelee ilmoituksesta ja äänestää siitä sitten.

”Sanon sen selkeästi. Ensi viikon eduskunnan äänestys työmarkkinoista on poliittista teatteria ja ylimielistä huijausta. Ay-liikkeen ei pidä tähän poliittiseen peliin lähteä, linja jäsenten oikeuksien puolustamiseksi täytyy pitää”, Malinen kommentoi Twitterissä.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi muistuttaa vastauksessaan Maliselle, että eduskunta käyttää maan korkeinta valtaa.

”Kun te olette vahingoittaneet Suomea poliittisilla lakoilla viikkoja, on syytä asiasta eduskunnassa keskustella ja hallituksen testata luottamuksensa”, hän kirjoittaa.

”Kommentti kertoo kyllä samalla surullista kieltä siitä, miten ay-pomot suhtautuvat eduskuntaan maan ylimpänä vallankäyttäjänä. Eiväthän he sitä hyväksy. Koko poliittisissa lakoissa on kyse siitä, että eduskuntaan ei saisi edes tuoda esityksiä joita he eivät ole hyväksyneet ensin”, Romakkaniemi jatkaa.

(Juttu jatkuu tviittien alla.)

Hallituksen esitystä henkilöperusteisten irtisanomisten helpottamisesta pienissä yrityksissä ei ole vielä annettu eduskunnalle, vaan eduskunta keskustelee ensi viikolla siitä, pitäisikö hallituksen jatkaa nykyisellä linjallaan. Juha Sipilän mukaan tiedonantokeskustelu käydään eduskunnassa tiistaina ja keskiviikkona äänestetään, jatkaako hallitus linjaansa vai ei.

”En muista aiempaa tilannetta, jossa hallitus hakee tukea tulevan lakiesityksensä hyväksymiselle tekemällä siitä eduskunnassa luottamusasian. Siis ennakkokantaa laista, josta ei ole esitystä. Eduskuntaa vedetään sotkuun, jossa hallitus itse sählää. Aikamoinen näytelmä, taas”, vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö kommentoi.

Lisää aiheesta:

”Koko maa pannaan sekaisin” irtisanomislailla – Hjallis Harkimo lupaa äänestää niin kuin Liike Nyt määrää

”Sehän oli yllättävä veivaus” – STTK:n Antti Palola oli jäädä lausuntonsa vangiksi, vastaa nyt hallitukselle

”Hallitukselta ovela taktiikka – mutta se käy pian vaaralliseksi”

Sipilälle tukea Suomen Yrittäjistä: ”Pulinat pois, kävi miten kävi”

Näkökulma: Hallituksen siirto on pirullinen ay-väelle

Antti Rinne: Eduskunta äänestää irtisanomissuojan heikennyksestä – ”Naamioidaan työllisyyskeskusteluksi”

Sipilän ilmoitus ällistytti Anna-Maja Henrikssonin: ”Joutuu miettimään, mistä tässä on kysymys”