SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin kritisoi Facebookissa uutisointia koskien SDP:n kansanedustajaa, ministerinäkin toiminutta Krista Kiurua.

– Viime päivien uutisointi SDP:n kansanedustajasta Krista Kiurusta on ollut ala-arvoista ja suorastaan ilkeää, Marin kirjoittaa.

Kiurun putoaminen pois puolueen johtotehtävistä puoluekokouksessa on huomioitu tiedotusvälineissä viikonloppuna.

Kiuru pyrki Lahden puoluekokouksessa SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Esimerkiksi Iltalehti kertoi, että Kiurun syrjäyttäminen herätti jopa vahingoniloa.

IL kertoi myös, kuinka puheenjohtajaksi valittu Antti Rinne ei halannut Kiurua tämän yrityksistä huolimatta. Ilta-Sanomat kutsui tätä tapausta jopa ”hämmentävän säälittäväksi näytelmäksi”.

– SDP ei jätä ihmisiä yksin kun heillä on vaikeaa. Me puolustamme ja tuemme heitä juuri silloin, Marin kirjoittaa.

Lue myös:

SDP:n konkari arvioi Antti Rinteen asemaa: ”Mandaatti ei kestä mitä tahansa”

Antti Rinne haluaa Jutta Urpilaisen uudelleen ministeriksi