Kuva: Lauri Olander

Sosialidemokraattien sunnuntainen johtajakierrätys oli sekä tehokas että symboliikaltaan kekseliäs. Ovelampaa tekoa sdp:n tosiasiallinen johtaja, pääministeriehdokas Sanna Marin, ei olisi joukkoineen voinut hyllytetyn pääministerin kohdalla tehdä kuin laittaa hänet eduskunnan varapuhemieheksi.

Ensimmäisen varapuhemiehen paikalta ei puoluepolitiikkaa tehdä. Siinä tehtävässä, joka on ehdottomasti kansanvallan kannalta arvokas, ei olla ollenkaan siinä vallan ja vastuun ytimessä, jossa ministerit ovat.

Vielä vajaa viikko sitten Antti Rinne oli ”näillä näkymin” käytettävissä jatkokaudelle puheenjohtajana 2020. Eilen Marinin valinnan selvittyä hän ilmoitti, ettei pyri puheenjohtajan paikkaa enää ensi kesän puoluekokouksen jälkeen pitämään.

Vaikka Rinne on vielä ensi kesään asti nimellisesti puheenjohtaja, on hänet riisuttu jo poliittisesta vallasta.

Eduskunnan varapuhemiehen paikalta Marin otti ministeriryhmäänsä Tuula Haataisen, joka kertoi sunnuntain puoluevaltuuston kokouksen alla tukevansa häntä pääministeriksi. Vuonna 2017 Marin oli ilmoittanut vastaavalla tavalla julkisesti tukevansa Haataista sdp:n presidenttiehdokkaaksi.

Rinteen ministeriryhmään Haatainen ei ollut mahtunut, mutta nyt valta on sdp:ssä vaihtunut.

Sirpa Paateron vetäminen takaisin hallitukseen on Marinin porukalta poliittisesti taitava teko. Se voidaan tulkita osoitukseksi siitä, että Paatero joutui epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi eroonsa johtaneiden tapahtumien yhteydessä, kuten politiikan tutkija Jenni Karimäki Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta Twitterissä muistutti.

Erokeskustelun Paatero oli käynyt Rinteen kanssa. Takana oli pitkään veivattu Posti-sotku, josta hän siis ilmoitti omistajaohjausministerinä ensin alkuun kantavansa poliittisen vastuun.

”On ilmeistä nyt, että omistajaohjausministeri ei ole antamaani ohjeistusta työehtojen polkemisen estämisestä riittävän selväsanaisesti [toteuttanut]”. Ministeri Paatero on tänään jättänyt minulle suullisesti eronpyynnön valtioneuvoston jäsenyydestä. Olen omalta osaltani tuon eronpyynnön hyväksynyt”, Rinne julisti marraskuun lopulla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Valta on sdp:ssä vaihtunut, ja Paatero saa jatkaa. Paatero ei itse asiassa edes koskaan eronnut ministerin paikalta virallisesti.

Demareiden ratkaisu Paateron kanssa ja keskustan puheenjohtajan Katri Kulmunin tänään lausumat tukisanat hallituskumppanille todistivat viimeistään, että keskustan epäluottamus kohdistui lopulta Rinteeseen, ei Paateroon.